Arktisen keskuksen vuosikertomus 2020 on julkaistu.
Lehden tieteelliset artikkelit tarkastelevat kuinka kestävän kehityksen ja uusliberaalin hallinnan periaatteet kohtaavat yhteisöjen kehityksessä.
Arktisella alueella toimivien öljy- ja kaasuyhtiöiden ympäristövastuullisuus näyttää uuden tutkimuksen mukaan keskimäärin paremmalta kuin kaivosyhtiöillä.
Lapin yliopiston hallitus on helmikuun kokouksessaan nimennyt Arktiselle keskukselle uuden johtokunnan, jonka toimikausi kattaa vuodet 2021-2023. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Matti Hepola.
Nykyinen poronhoitolaki on ollut voimassa 30 vuotta. Tutkija Juha Joona käy tutkimuksessaan lävitse oikeuskäytäntöä ja lain soveltamista kuluneilta vuosikymmeniltä.
Kauneutta, oivaltavia kuvakulmia ja ripaus leikillisyyttä. Viime vuoden parhaat luontokuvat saapuvat jälleen Arktikumin tiedekeskukseen.
Ulkopoliittisen instituutin hallitus on nimennyt Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Timo Koivurovan uudeksi jäseneksi neuvoa-antavaan tieteelliseen neuvostoon vuosiksi 2021-2023.
Dosentti Johanna Ikävalko aloitti helmikuun alussa Arktisen keskuksen johtajana. Mitkä ovat hänen ensivaikutelmansa uudesta työpaikasta ja tavoitteensa johtajana?
Pohjois-Suomessa ja Venäjän pohjoisosissa monet paikkakunnat ovat saman haasteen edessä: kuinka houkutella nuoria pysymään tai palaamaan kotipaikkakunnilleen?
Avoimet ovet Arktikumissa lauantaina 6.9.2025 3.9.2025
Tiedeviikko kutsuu koululaiset Arktikumiin 20.8.2025
Sarjakuva ilmastovastuullisista arktisista tulevaisuuksista esillä Arktikumissa 15.8.2025
Yhteistyöhanke kestävästä jätehuollosta urbaanissa arktisessa ympäristössä 12.8.2025
Korpisuon kaunokaiset -näyttely esittelee luontokuvia sompasammalista 14.7.2025
Euroopan polaaritutkijat vetoavat unioniin rahoituksesta 9.6.2025
Näyttely: Gifts from the Sentient Forest 5.6.2025
Arktisessa puutarhassa odotetaan kesää 3.6.2025
Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston apurahat Arktiseen keskukseen 28.5.2025
Kielet, kulttuurit ja pohjoismaiset taiteen huiput kohtaavat Väyläfestivaalilla 28.5.2025
OECD esittelee Suomen talouskatsauksen keskeiset havainnot ja arktisen alueen näkymät – yleisötilaisuus Arktikumissa 26. toukokuuta 21.5.2025
Uusi hanke tarkastelee Japanin ja Suomen visioita arktisella alueella uudessa geopoliittisessa tilanteessa 21.5.2025
Arktisen keskuksen vuosikertomus 2024 20.5.2025
Rovaniemi Arctic Spirit 2025 nosti arktisen turvallisuuden keskiöön 15.5.2025
Rajat ylittävä yhteistyö on tärkeää luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä 13.5.2025