Koululaisten Tiedeviikolla on tarjolla runsas valikoimia työpajoja, joissa oppilaat pääsevät itse kokeilemaan ja havainnoimaan. Kuva: Jenni Katermaa, Koululaisten Tiedeviikolta 2024.
Suosittu tiedekasvatustapahtuma tarjoaa jälleen jännittävää tekemistä koululaisille koko viikoksi. Valittavana on yli 20 erilaista tiede- ja taidetyöpajaa.
Koululaisten Tiedeviikko rovaniemeläisille oppilaitoksille järjestetään tänä vuonna syyskuun kolmannella viikolla 15.–19.9.2025. Tarjolla on runsaasti mielenkiintoisia ja monipuolisia tiede- ja taidetyöpajoja ala- ja yläkoulujen oppilaille. Kaikki työpajat ovat maksuttomia ja ne toteutetaan lähityöpajoina Arktikumissa sekä osa etätyöpajoina.
Työpajoissa pääsee esimerkiksi harjoittelemaan matemaattista ajattelua yhdessä ryhmän kanssa, osallistumaan mielikuvitusta kutkuttavalle matkalle kohti uutta mystistä planeettaa, pohtimaan ja kokeilemaan miksi lehdet muuttuvat syksyllä upean värikkäiksi tai oppimaan veden eri olomuodoista.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Lapin yliopiston Arktinen keskus ja Tiedekeskus Arktikum, LUMA-keskus Lappi, Lapin maakuntamuseo, Tiedekasvatuskeskus uJunnu, Taivo Productions, Tiedekeskus Tietomaa, ESERO Finland ja Tiedekeskus Heureka, Tähtitieteellinen yhdistys Corona Borealis sekä Jyväskylän yliopisto, LUMA-keskus Suomi ja Tieteen tiedotus.
Koululuokille suunnattujen työpajojen lisäksi Tiedeviikon aikana järjestetään myös opettajille suunnattu koulutus lumihavaintojen tekemisestä yhdessä oppilaiden kanssa. Kouluttajina ovat Arktisen keskuksen lumitutkijat Leena Leppänen ja Sirpa Rasmus.
Ilmoittautuminen Tiedeviikon ohjelmaan alkaa 1. syyskuuta
Kaikkiin Tiedeviikon työpajoihin, esityksiin ja luentoihin ilmoittautuminen tapahtuu sähköisen varausjärjestelmän kautta maanantaina 1.9.2025 klo 07.30 alkaen.
Järjestelmä lähettää vahvistuksen onnistuneesta varauksesta opettajalle sähköpostiin. Samasta yhteydestä löytyy myös työpajan ajankohdan vaihto- tai peruutusmahdollisuus, joka päivittyy suoraan järjestelmään. Opettaja voi ilmoittaa luokkansa niin moneen työpajaan kuin haluaa, mutta jokainen niistä on varattava erikseen.
Koululaisten Tiedeviikon tarjonta: Koululaisten Tiedeviikko Arktikumissa 2025
Ilmoittautuminen 1.9.2025 klo 07.30 alkaen: https://ssl.eventilla.com/koululaistentiedeviikko2025