Suomalaisen opettajankoulutuksen tulisi olla entistä inklusiivisempaa, jotta tulevilla opettajilla on riittävästi osaamista kulttuurisen monimuotoisuuden ymmärtämiseksi ja kunnioittamiseksi.
Tiedekeskuksen uusi pysyvä näyttely ”Vastakohtien Arktis” tutustuttaa vierailijat arktisen alueen elämään ja erityispiirteisiin elämyksellisellä tavalla.
Uusin numero on jo kahdestoista Current Developments in Arctic Law (CDAL) -julkaisu.
Osana CHARTER-hanketta luotiin 13 suurikokoista julistetta englanniksi ja suomeksi, jotka koottiin näyttelyksi.
Tehtävä sijoittuu Arktisen keskuksen Globaalimuutoksen tutkimusohjelmaan.
Oletko opiskelija, joka on kiinnostunut arktisista asioista, kansainvälisestä toiminnasta sekä viestinnästä? Hae harjoittelijaksi Lapin yliopiston Arktiseen keskukseen!
Professorin/apulaisprofessorin (tenure track) tehtävä avoinna Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa.
Ilmastointerventioiden tutkimus tarvitsee ohjausta paikallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla.
Perinteisesti Pyryn päivänä 1. marraskuuta järjestettävä kansallinen lumiseminaari toteutetaan tänä vuonna kaksipäiväisenä, ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa Rovaniemellä.
Tuore tutkimusjulkaisu tuo esille porotalouden historiaa ja merkitystä sekä elinvoimaisen poronhoidon tarpeita Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.
Jäätikönalaiset vesivirrat voimistavat Etelämantereen osuutta merenpinnan nousussa 10.4.2025
Vuoden Luontokuvat -kilpailun näyttävimmät esillä Arktikumissa 25.3.2025
Kansainvälinen jäätikkövastuun ohjelma reagoi jäätiköiden globaaliin häviämiseen 24.3.2025
Kolme NordForsk-rahoitusta Arktisen keskuksen tutkijoille 21.3.2025
Seurantatutkimus paljastaa, miten yöperhosten runsaus vaikuttaa pohjoisten metsien lintujen määrään 18.2.2025
Lumen puuttuminen konkretisoi ilmastonmuutoksen ja voi aiheuttaa myös surua 18.2.2025
Rekisteröityminen Rovaniemi Arctic Spirit 2025 -konferenssiin on avattu 12.2.2025
RETURN-hanke tuottaa tietoa matkailuverosta päätöksenteon tueksi 6.2.2025
Arktisen keskuksen tiedeviestinnälle vuoden 2025 tiedeviestintäpalkinto 3.2.2025
Kysely lumeen liittyvistä muistoista ja kokemuksista 28.1.2025
Arctic Caféssa keskustellaan tieteen ja uskonnon välisestä suhteesta 27.1.2025
Ilmastonmuutos luo epävarmuutta Inarijärven kaupalliseen talvikalastukseen 21.1.2025
Markku Heikkilä jatkaa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnassa 16.1.2025
Väitös: Kaivostoiminnan yhteiskunnallinen sosiaalinen toimilupa 14.1.2025
Arktikum teki kävijäennätyksen vuonna 2024 10.1.2025