teemat

Ihmisen olemassaolo arktisella alueella on perustunut ihmisten ja eläinten väliseen suhteeseen, olipa kyse niin ravinnosta, vaatetuksesta, liikkumisesta kuin asumisesta. Ihmisen, eläinten ja ympäristön välisten suhteiden tarkastelu onkin keskeistä, jotta voimme ymmärtää elämää arktisella alueella.

Arktisen alueen ihmiset rakentavat elämäänsä monin tavoin ja heillä on erilaisia hyvän elämän rakennuspalikoita. Antropologinen tutkimus osoittaa hyvinvoinnin olevan monitahoinen käsite, jonka voi käsittää eri tavoin kulttuurisesti, kollektiivisesti ja yksilöllisesti.

Arktisen alueen teollistuminen jatkaa kasvuaan muun muassa vihreän siirtymän myötä. Antropologinen tutkimus tarkastelee tämän vaikutuksia arktisten elinkeinojen ja kulttuurien näkökulmasta, tuottaen tärkeää tietoa myös ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten arviointiin.

Sanana katastrofi liitetään usein monenlaisiin nykyajan sosiaalisiin tai ympäristöllisiin ongelmiin. Sitä pidetään lähinnä tapahtumana, usein yksiulotteisesti haavoittuvuutena, riskin arviointina tai teknologisena ratkaisuna. Arktisella (ja myös Sub-Antarktisella) alueella toteutettujen tapaustutkimusten pohjalta ryhmän jäsenet tutkivat erilaisia katastrofeja, kuten tulvat, vieraslajien saapumiset jne., prosessuaalisesta näkökulmasta, jota kehystää yleinen ’paikan tunne’ -käsite. Tutkimus keskittyy siihen, miten, huolimatta haasteista ja ympäristön "ongelmallisesta" luonteesta ja sen antamista merkityksistä, paikat edelleen kytkeytyvät ihmisten elämään. Tutkimme, miten moninaisesti paikka aistitaan ihmisten ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen kautta.

Sanaan ‘kylmä’ liitetään usein negatiivisia mielleyhtymiä, kun taas lämpö nähdään vastaavasti positiivisessa valossa. Arktisille asukkaille kylmyys näyttäytyy usein mahdollisuutena, josta voidaan hyötyä esimerkiksi taloudellisesti, sillä monet sektorit ovat keskittyneet erityisesti talvikauteen (esim. turismi, poronhoito, ajoneuvojen testaus). 

Kylmä ympäristö vaikuttaa monin tavoin talouteen, säännöksiin, liikkuvuuteen ja riskeihin. Tutkimuksessa keskitytään havainnoimaan sitä, miten kylmää voidaan hyödyntää monimuotoisesti Suomen, Ruotsin ja Venäjän arktisilla alueilla, ja miten se voidaan nähdä niin symbolisena kuin myös taloudellisena resurssina. Toisaalta keskeistä on myös analysoida talven asemaa ympäristönmuutoksen kontekstissa. Kylmän antropologia tutkii, miten pohjoisen asukkaat kokevat, käyttävät ja tulkitsevat kylmyyden fyysisiä ominaisuuksia erilaisissa tilanteissa ja sosiaalisissa asetelmissa.

Tieteellisenä alana suullinen historia sijoittuu antropologian ja historiankirjoituksen risteyskohtaan. Yhdistämällä elämäkerralliset haastattelut, osallistuvan havainnoinnin ja arkistotutkimuksen, me tutkimme sekä alkuperäiskansojen, että uudisasukkaiden ruohonjuuritason suhdetta valtaan. Arktiset alueet ovat osoittautuneet erityisen hedelmällisiksi tällaiselle tutkimukselle, sillä monissa paikoissa vahva valtionvalta on vielä ihmisten muistissa. 

Yhteisiksi aiheiksi eri arktisilla ovat osoittautuneet koulutuksen ja kiinteän asutuksen edistäminen, jossa hallinnon käyttämä valta naamioitiin sivistyksen tuomiseksi, sekä valtion itselleen antama oikeus luonnonvarojen käyttöön ja sen rikkauksien hyödyntämisen. Tutkimuksellisesti meitä kiinnostaa kuinka ihmiset luovasti ja taitavasti toimivat vastarinnan ja sopeutumisen välillä.

Arktisilla alueilla uskonnollinen monimuotoisuus on runsasta, mutta alun perin kaikki arktiset alkuperäiskansat jakoivat animismin perustana kosmologialleen – ajatuksen siitä, että kaikella heidän ympärillään on sielu. Tämän vuoksi šamanismi on ollut yksi uskonnollisen harjoituksen muodoista, joka on levinnyt laajalti Arktisella alueella ja joka on myös muokannut alueen kulttuuriperintöä, niin aineellista kuin aineetonta, alkuperäistä ja paikallista. Tutkimme sekä menneisyyden että nykyhetken animismin ilmenemismuotoja, mukaan lukien pyhät- ja kalliomaalauspaikat. Nämä ulottuvat esihistoriasta 7 000 vuotta sitten aina kolmanteen vuosisataan ajanlaskun alusta.

Käyttäen osallistuvan havainnoinnin menetelmää tutkimme, miten kulttuurinen- ja henkinen perintö on myös nykyään läsnä šamanistisissa rituaaleissa ja käytännöissä eri puolilla Arktista aluetta.

Kestävä kehitys on määritelty Brundtlandin raportissa (1987) siten, että nykyisen sukupolven tarpeiden ei tulisi vaarantaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia täyttää omat tarpeensa. Kestävän kehityksen ohjelmat mainitsevat usein kolme kestävyyden ulottuvuutta: ympäristö, sosiaalinen ja taloudellinen. Alkuperäiskansojen edustajat ovat korostaneet kulttuurin merkitystä. Antropologinen lähestymistapamme kestävyyteen perustuu suurelta osin yhteistyöhön paikallisten ihmisten kanssa ja korostaa luontoon yhteydessä olevaa elämäntapaa. 

Kiertotalous on tärkeä tekijä vihreässä siirtymässä. Ryhmämme jäsenet tutkivat kiertotalouden käytännön toteutusta pienissä yrityksissä ja aloitteissa. Yhdessä tapaustutkimuksessa vertaillaan kahdella eri napapiirillä sijaitsevia alueita Suomessa ja Argentiinassa. Vertailu tuo esiin kysymyksen siitä, miten kiertotalouden ajattelu, käsitteet ja lähestymistavat voidaan tuoda mukaan osaksi käytäntöjä. Mitkä ovat niiden hyödyt ja rajoitukset maantieteellisessä ja kulttuurisessa ympäristöissä? Tutkimuksissamme liikumme koulutuksen, sekä paikallisten ja alkuperäiskansojen taloudellisten toimintojen välillä.