Uuden tutkimuksen mukaan merenpinta voi nousta jopa metrin tulevan sadan vuoden aikana. Tämä on kolme kertaa enemmän kuin YK:n hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n ennusteet.
Arktikumissa järjestetään 19.–21. joulukuuta Arktiset markkinat, jossa on mm. työnäytöksiä, työpajoja sekä myynnissä ainutlaatuisia saamelaisia ja lappilaisia tuotteita.
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen ympäristökoordinaattori Jukka Jokimäki on nimetty kansainvälisen tieteellisen Landscape and Urban Planning -lehden toimituskuntaan.
Arktikumissa järjestetään 19.–21. joulukuuta Arktiset markkinat, jossa pääsee tutustumaan saamelaisiin ja lappilaisiin käsitöihin ja yrtteihin.
Arktisen keskuksen tiedeviestintä esittäytyy ja kertoo, mistä arktista tietoa löytyy Arktis-tutkijakoulun yleisöluennolla tiistaina 9. joulukuuta 2008 Arktikumin Aurora-salissa.
Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin (PYVI) johtama tutkimusprojekti esittelee EU:n ja Kanadan meripolitiikkaa käsitteleviä tutkimustuloksiaan EU:n komission virkamiehille 4.–5. joulukuuta 2008 Brysselissä.
Julkaisussa keskitytään kaivoslainsäädäntöön muuttuvassa maailmassa ja erityisesti tilanteeseen Suomessa, jossa kaivoslainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan.
Koneen Säätiö on myöntänyt apurahan neljälle Lapin yliopiston tutkijalle. Apurahan saivat Jarmo Koistinen, Marika Kunnari, Mirja Vihersalo ja Stefan Walter.
Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa julkistetaan keskiviikkona 3. joulukuuta 2008 kansainvälinen, tiedettä ja taidetta yhdistävä teos pohjoisesta karhukultista ja -kulttuurista.
Tutkijat Emilie Beaudon ja Venkata Gandikota kertovat jään ja ilmaston tutkimuksesta Huippuvuorilla Arktis-tutkijakoulun englanninkielisellä yleisöluennolla tiistaina 25. marraskuuta kello 18.00 Arktikumin Aurora-salissa.
Avoimet ovet Arktikumissa lauantaina 6.9.2025 3.9.2025
Tiedeviikko kutsuu koululaiset Arktikumiin 20.8.2025
Sarjakuva ilmastovastuullisista arktisista tulevaisuuksista esillä Arktikumissa 15.8.2025
Yhteistyöhanke kestävästä jätehuollosta urbaanissa arktisessa ympäristössä 12.8.2025
Korpisuon kaunokaiset -näyttely esittelee luontokuvia sompasammalista 14.7.2025
Euroopan polaaritutkijat vetoavat unioniin rahoituksesta 9.6.2025
Näyttely: Gifts from the Sentient Forest 5.6.2025
Arktisessa puutarhassa odotetaan kesää 3.6.2025
Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston apurahat Arktiseen keskukseen 28.5.2025
Kielet, kulttuurit ja pohjoismaiset taiteen huiput kohtaavat Väyläfestivaalilla 28.5.2025
OECD esittelee Suomen talouskatsauksen keskeiset havainnot ja arktisen alueen näkymät – yleisötilaisuus Arktikumissa 26. toukokuuta 21.5.2025
Uusi hanke tarkastelee Japanin ja Suomen visioita arktisella alueella uudessa geopoliittisessa tilanteessa 21.5.2025
Arktisen keskuksen vuosikertomus 2024 20.5.2025
Rovaniemi Arctic Spirit 2025 nosti arktisen turvallisuuden keskiöön 15.5.2025
Rajat ylittävä yhteistyö on tärkeää luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä 13.5.2025