Tutkimukseen osallistuville tehdään erilaisia terveysmittauksia, joiden tulokset he saavat käyttöönsä. Tutkimukseen kuuluu myös haastattelu sekä aktiivisuusmittarin ja ruokapäiväkirjan pitäminen reilun viikon ajan. Kuva: Minna Turunen.
Tutkimusmittauksiin haetaan osallistujiksi joko poronhoidossa tai toimistotyössä työskenteleviä inarilaisia.
Inarin alueella jatketaan tutkimusta, jossa selvitetään poronhoitajien ja toimistotyöntekijöiden keinoja tulla toimeen kylmässä ja muuttuvassa ilmastossa. Tutkimuksen kohteena on ilmastonmuutoksen ja muuttuvien työskentelyolosuhteiden vaikutukset ihmisten terveyteen ja energiankulutukseen. Lisäksi hankkeessa tutkitaan perinteisen tiedon ja tapojen merkitystä kylmässä ja muuttuvassa ympäristössä.
Tutkimus on osa laajempaa hanketta ”Biokulttuurinen sopeutuminen nopeasti muuttuvalla arktisella alueella”. Tutkimuksen toteuttajia ovat Lapin yliopiston Arktinen keskus, Oulun yliopisto sekä Notre Damen yliopisto Yhdysvalloista.
Osallistujia haetaan syyskuun 2024 mittauksiin
Tutkimukseen haetaan osallistujiksi perusterveitä 18–65-vuotiaita henkilöitä, jotka työskentelevät kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti poronhoidossa tai tekevät toimistotyötä ja asuvat Inarin alueella.
Mittaukset ja haastattelut suoritetaan Inarissa ja Ivalossa syys-lokakuussa 2024. Tutkimus kestää 4-5 tuntia, ja siitä maksetaan 120 euron kulukorvaus. Tutkittava saa käyttöönsä terveyttään koskevia mittaustuloksia. Matkakuluja ei korvata erikseen.
Mittauksiin kuuluvat muun muassa lepoaineenvaihdunta ja energiankulutus, verenpaine, EKG, veren rasva- ja sokeriarvot, kilpirauhashormonit, stressihormoni kortisoli ja kehonkoostumus. Osallistujia pyydetään myös antamaan sylki- ja hiusnäyte, joista analysoidaan stressitasoja.
Tutkimukseen kuuluu kylmäaltistus, jossa mitataan ruskean rasvakudoksen aktiivisuutta lämpökameralla. Mittausten jälkeen tehdään noin puolen tunnin pituinen haastattelu muuttuvan ilmaston vaikutuksista työskentelyynne. Tutkimuskäynnin jälkeen osallistujia pyydetään pitämään aktiivisuusmittaria ja täyttämään ruokapäiväkirjaa noin 10 vrk ajan.
Jos haluat osallistua tutkimukseen ota yhteyttä:
Yliopistotutkija Minna Turunen puh: 0405096134, minna.turunen@ulapland.fi tai
Yliopistotutkija Päivi Soppela puh: 0400138805, paivi.soppela@ulapland.fi
Voit varata ajan soittamalla, tekstiviestillä tai sähköpostilla
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta on hyväksynyt tutkimussuunnitelmalle puoltavan lausunnon (Lausunto PPSHP 12.12. 2022). Saamelaiskäräjät suhtautuu myönteisesti lausunnolla olleeseen tutkimushankkeeseen.
(Lausunto 25.5.2021 Dnro: 341/D.a.5/2021).