Sirke Piiarainen on Arkitsen keskuksen Globaalimuutoksen tutkimusohjelman vieraileva tutkija ja hän väittelee tohtoriksi Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa 13. joulukuuta 2024.
FM Sirke Piirainen tarkastelee väitöstutkimuksessaan, miten ihmisen aiheuttamat muutokset maankäytössä ja ilmastossa muuttavat lajien kantojen runsautta ja levinneisyyttä.
Piirainen on tutkinut, miten lajien tulevaisuuden ennustaminen voi auttaa luonnonsuojelijoita ennakoimaan, minkälaiset lajit hyötyvät tai kärsivät ilmaston lämpenemisestä. Piiraisen väitöskirjassa tehdään ennusteita pohjoiseurooppalaisten lintulajien esiintymisestä 2050-luvulla, selvittäen samalla kuinka luotettavia tällaiset ennusteet ovat.
Lisäksi väitöskirjassa tutkitaan maatalouden tehostumisen osuutta äärimmäisen uhanalaisen maatalouslinnun, peltosirkun, dramaattiseen vähentymiseen. Peltosirkun on ennakoitu katoavan Suomesta muutamassa vuosikymmenessä.
Tietoa väitöstilaisuudesta:
FM Sirke Piiraisen väitöskirja Modelling Changes in occurrence probabilities and abundances of species in the Anthropocene based on multi-source environmental data tarkastetaan Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa 13. joulukuuta 2024 klo 13:00. Julkinen väitöstilaisuus pidetään osoitteessa Metsätieteiden talo, Raisio-sali (LS B2), Latokartanonkaari 7.
Vastaväittäjänä toimii evoluutioekologian Alexander von Humboldt -professori Hanna Kokko, Mainzin yliopisto, ja kustoksena Marjo Saatamoinen.
Väitöstilaisuutta voi seurata etänä osoitteessa: https://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l12
Tietoa julkaisusta:
Sirke Piirainen (2024): Modelling changes in occurrence probabilities and abundances of species in the Antropocene based on multi-source environmental data.
Sähköisen julkaisun pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-84-0443-9
VÄITÖSTIEDOTE Helsingin yliopiston verkkosivuilla: Lajien tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, muttei mahdotonta
Lisätietoja:
Sirke Piirainen, sirke.piirainen(at)helsinki.fi, p. +358 40 484 4357
https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/kalenteri/english.aspx