Seuraan ilmastoneuvotteluita (Sharm El-Sheikh, 14.-18.11.2022) erityisesti suurvaltojen vuoropuhelun näkökulmasta. Maailman päättäjien kokoontuminen antaa osviittaa siitä, miten ilmastojohtajuus ja ilmastovastuullisuus määritellään ja miten tämä määritelmä muuttuu neuvottelujen edetessä. Neuvotteluiden hitauden takia on myös tärkeää ymmärtää, miten ilmastovastuuttomuutta arvioidaan.
Osallistun YK:n ilmastokokoukseen viidettä kertaa tarkkailijan roolissa. Tämän vuoden haastava geopoliittinen tilanne tulee varmasti olemaan vahvasti läsnä jo muutenkin vaikeissa neuvotteluissa. Väitöskirjani puolesta seuraan erityisesti Kiinan roolia ja oheistapahtumia. Mielenkiintoista Kiinan kohdalla tulee olemaan erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan suhde, joka on muuttunut heidän viime vuoden Glasgow’n yhteisjulistuksen tuomasta toivosta haastavampaan asetelmaan. Tilanne korostaa hankkeemme tärkeyttä: kansainvälinen huomio kiinnittyy yhä voimakkaammin suurvaltakamppailuihin, vaikka aikamme suurimpia kysymyksiä, kuten ilmaston kuumenemista, ei voida ratkaista ilman monenkeskistä globaalia yhteistyötä.
Kokous siirtyy pitkästä aikaa pois Euroopasta Afrikan mantereelle. Isäntämaa Egypti on ajanut käytännön toteutuksen tärkeyttä puheiden sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi uusien päästösitoumuksien julkistamista, joilla kurottaisiin nykyisien tavoitteiden ja Pariisin sopimuksien välistä kuilua umpeen. Ilmastokokouksen asialistan muita keskeisiä teemoja ovat erityisesti kehitysmaille tärkeät kysymykset liittyen ilmastorahoitukseen ja energiasiirtymään. Kehitysmaat ovat esittäneet huolensa neuvotteluiden liiallisesta keskittymisestä päästöjen hillintään sopeutumisen kustannuksella, vaikka sopeutuminen on jo arkipäivää esimerkiksi monessa Afrikan valtiossa. Neuvotteluita tullaan käymään myös vahinkojen ja menetyksien osalta, tarkoittaen niitä ilmastonmuutoksen vaikutuksia, joihin ei ole mahdollista sopeutua.
Sanna Kopran vetämässä, Koneen säätiön rahoittamassa ”Ilmastovastuun normi monenkeskisen yhteistyön kivijalaksi?” -hankkeessa tutkimme minkälaisten kehityskulkujen avulla ilmastovastuullisuus voisi nousta kansainvälisen yhteistyön kivijalaksi ja esitämme Arktista potentiaaliseksi näyttämöksi tälle prosessille. Seuraan Egyptissä, miten arktiset kysymykset pääsevät nousemaan esiin neuvotteluissa, joissa huolimatta monipuolisesta osallistujajoukosta, päätäntävalta on ilmastosopimuksien osapuolilla eli valtioilla. Valtiokeskeisyys haastaa alueellisten kysymysten esiinnousua: kuka puhuu Arktisen äänellä ilmastokokouksessa?
Pariisin sopimuksen tavoite rajoittaa keskilämpötilan nousu 1,5 asteeseen on erityisen olennaista Arktiselle alueelle, joka lämpenee muuta maailmaa nopeammin. Tämän vuoden aikana vain harvat maailman valtiot ovat julkistaneet uusia päästövähennyssitoumuksia viime vuoden lupauksista huolimatta. Jos lupauksia ei sitoumuksien muodossa nähdä lisää, nämä ovat viimeisiä ilmastokokouksia, joissa tuosta Pariisin 1,5 asteen tavoitteesta voidaan pitää uskottavasti kiinni.
Arktisen keskuksen tutkija Karoliina Hurri viimeistelee väitöskirjaansa Kiinan ilmastojohtajuudesta ja työskentelee Koneen Säätiön rahoittamassa ”Ilmastovastuun normi monenkeskisen yhteistyön kivijalaksi?” -projektissa.
www.arcticcentre.org/ilmastovastuu
Tutkija Karoliina Hurri.