Silti kaikki kuulosti hyvin tutulta. Sellaiselta, jota olin kuullut kymmeniä kertoja aiemmin niissä arktisen alueen keskusteluissa, joita työkseni seuraan ja välillä järjestänkin. Arktisen alueen ja Amazonin alueen asioista puhuttiin lähes täysin samoin termein ja samojen kysymysten kautta.

Samankaltaisia olivat jopa paneelissa istuvat hahmot.

Tuossa oli ansioitunut tutkija, joka oli taustaltaan maantieteilijä ja toimi maankäytön, ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin parissa. Arktisen keskuksen kolmannesta kerroksesta löytyy professori vastaavalla taustalla. Hänen vieressään lavalla oli nainen ja mies, jotka olivat erikoistuneet ympäristölakiin, kehityskysymyksiin ja niiden monimutkaisiin yhteisiin kudelmiin. Kuulosti aivan Arktisen keskuksen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden tutkijoiden kuvaukselta. Seuraavaksi puhuttiin Amazonin alueen vihreästä siirtymästä, ja emmekös me arktisissa töissä siitä puhuneet juuri edellisellä viikolla? Amazonia-paneelin puheenjohtaja oli antropologi, ja arktiset antropologit istuvat omissakin paneeleissamme.

Amazonia on ”tipping pointin” partaalla, he sanoivat Medellinin paneelissa; pisteessä, jonka jälkeen ei enää ole paluuta. Niin on arktinen aluekin.

Ilmastonmuutoksesta puhuttiin, ja tuttuja sanoa alkoi toistua toinen toisensa perään. ”Stakeholder engagement”, kaikkien osapuolten osallistamisen tärkeys: se on arktisten projektien peruskauraa. Alkuperäiskansojen ja heidän tietonsa tärkeä ja keskeinen rooli – taas aivan samat sanakäänteet Amazonialla ja arktisella alueella.

Ja vielä lisää. Alueen hallinnon ymmärtämisen tärkeys. Paikallisyhteisöjen merkitys. Alueen asukkaiden tarpeiden ymmärtäminen. Maankäyttö. Kaivostoiminta. Suojelualueet. Luontopohjainen talous. Täsmällisen tiedon saamisen oleellisuus, satelliittiseuranta, tiedon tuominen päätöksenteon välineeksi, globaalin vaikuttamisen keskeisyys, oikeudenmukainen siirtymä, vuoropuhelu päätöksentekijöiden kanssa, ajan käyminen vähiin ennen peruuttamattomia muutoksia.

Istuin ja katsoin muistilehtiötäni. Joka ainoa noista teemoista voisi olla arktisen alueen paneelista. Mutta nyt puhuttiin Amazoniasta.

Oli siellä toki erojakin. Kaikkea ei voi rinnastaa. Arktisella alueella ei ole laittomia kaivoksia rikollisjoukkojen käsissä, vaikka kaivoksia toki on. Arktisen jäätikön laidalta eivät epätoivoiset pienviljelijät valtaa maata saadakseen edes jostain toimeentulonsa, eikä tundralla kuljeskele epämääräisiä joukkioita kiväärit kädessä. Arktisilla aktivisteilla ei ole vaara menettää henkeään, ja konfliktiriskit liittyvät arktisella alueella suurvaltasuhteisiin, eivät maiden sisäiseen sekasortoon.

Yhteisten piirteiden määrä oli silti massiivinen. Amazonin alue ja arktinen alue ovat valtavia, ainutlaatuisia alueita, ja molemmat niistä ovat eksistentiaalisten kysymysten äärellä. Jos niiden tasapaino horjahtaa, ja juuri niin on kummassakin tapahtumassa, sen huomaamme me kaikki. Suorat yhteydet arktisen alueen ja Amazonian välillä ovat vähäiset, käytännön kysymykset ovat tyystin erilaiset, mutta ongelmien ja mahdollisten ratkaisukeinojen iso kuva näyttää yllättävän samalta. Samoin tapa puhua niistä.

Yhteyksistä keskeisin on ehkä tämä: maailman alkuperäiskansat puhuvat toisilleen, ja alkuperäiskansojen foorumeilla arktiset ja Amazonin asukkaat ovat kohdanneet. Niillä foorumeilla heidän edustajansa tietävät hyvin, että pitkälti samoista asioista on kyse. Valtavirralle tämä on vieraampaa, ja myös Medellinin paneelista oli alueen alkuperäiset asukkaat onnistuttu pitämään poissa.

Mutta on tällaisia alueita vielä planeetalla kolmaskin: Himalaja. Siellä yhteyksiä jo rakennellaan. Arktisen alueen ja Himalajan alueen samankaltaisuuksiin liittyviä kysymyksiä käsittelevä seminaari pidetään syyskuun alussa Katmandussa, Nepalissa.

Markku Heikkilä
Kirjoittaja on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö

Julkaistu alunperin 5. kesäkuuta, 2023 Tiedetoimittaja 2/2023