Suomen ensimmäinen arktinen strategia hyväksyttiin vuonna 2010. Se keskittyi lähes vain ulkosuhteisiin ja varsin pian koettiin tarpeelliseksi käynnistää prosessi uuden kokonaisvaltaisen arktisen strategian laatimiseksi, joka hyväksyttiin 2013. Lyhyempi strategian päivitys ja sen toimenpidesuunnitelma hyväksyttiin 2016 ja 2017.

Nyt viimeisteltävänä olevaa uutta arktisen politiikan strategiaa on valmisteltu jo kauan. Sidosryhmäkuulemiset olivat Rovaniemellä ja Helsingissä vähän ennen koronan iskua alkuvuodesta 2020. Valtioneuvoston kanslia lähetti strategialuonnoksen lausuntokierrokselle tämän vuoden helmikuun alussa ja lausuntoaikaa oli 12.3. asti. Uusi arktinen strategia ei siis ole vielä valmis mutta sen sisältö ei todennäköisesti enää oleellisesti muutu. Siinä on neljä painopistealuetta: ilmastonmuutoksen hillintä ja sen vaikutuksiin sopeutuminen; asukkaat, hyvinvoinnin edistäminen ja alkuperäiskansojen oikeudet; osaaminen, elinkeinot ja huippuluokan tutkimus sekä infrastruktuuri ja logistiikka. Mikä tässä uudessa strategiassa on muuttunut edellisestä vuonna 2013 hyväksytystä arktisesta strategiasta?

Vuonna 2013 arktisten maiden väliset suhteet olivat olennaisesti paremmalla tolalla kuin nyt. Venäjän toimet Ukrainassa ja siitä seuranneet pakotteet vaikuttivat siihen, kuinka Venäjä koetaan arktisena naapurina. Myös Kiina on jalkautunut arktiselle alueelle aiheuttaen pelkoja ja epäluuloja maan motiiveista. Trumpin kaoottinen presidenttikausi lisäsi myös jännitteitä alueella, ja nyt seurataan, miten Bidenin ulkopoliittinen linja vaikuttaa kanssakäymiseen Kiinan ja Venäjän kanssa. Uudessa arktisessa strategiassa painotetaankin edellistä voimakkaammin sitä, että alueella on myös Suomen turvallisuutta uhkaavia kehityskulkuja.

Suomen uuteen arktiseen strategiaan on nostettu Suomen rooli Etelämantereella. Moni tietää, että Suomi on Arktisen neuvoston täysimittainen jäsen. Suomi on kuitenkin myös yksi 29:stä Etelämannersopimuksen päätöksiä tekevästä jäsenmaasta, ja meillä on ollut oma tutkimusasema Antarktiksella 1980-luvulta lähtien. Suomi on näin yksi viidestä maasta, jotka päättävät sekä arktisen että Etelämantereen asioista.

Ehkä suurin ero vuoden 2013 ja uuden strategian välillä on, että edellisessä strategiassa käytettiin monta sivua Suomen arktisen osaamisen ja liiketoimintamahdollisuuksien kartoittamiseen. Uusi strategia nostaa perustellusti ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen Suomen arktisen strategian keskiöön. Alue lämpiää yli kaksi kertaa globaalia keskiarvoa nopeammin, mikä muodostaa keskeisimmän haasteen arktisen alueen tulevaisuudelle.

Selkeimmin ero vanhan ja uuden strategian välillä tulee esiin siinä, miten Suomi suhtautuu fossiilisten varantojen hyödyntämiseen arktisella alueella. Vuoden 2013 strategiassa alleviivataan sitä, että alueella on valtavasti fossiilisia varantoja, joiden hyödyntämiseen suomalaistenkin pitää päästä mukaan. Uudessa luonnoksessa todetaan Suomen näkemyksenä olevan, että uusien fossiilisten varantojen avaaminen arktisissa olosuhteissa on ristiriidassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisen kanssa. Enää ei myöskään viitata esimerkiksi Jäämeren radan rakentamiseen, edes viitteenomaisesti.

Ylipäänsä Suomen uusi arktinen strategia on rakennettu paremmin toimimaan osana Suomen yleisempiä tavoitteita. Tämä johtuu siitä, että maailma on niin oleellisesti muuttunut. Kansainvälinen toimintaympäristö on tullut jännitteisemmäksi, mikä heijastuu myös arktiselle alueelle. Suomen on huolehdittava kaikissa linjauksissaan siitä, että se on varautunut erilaisiin myös maamme kannalta ikäviin kehityskulkuihin.

Toisaalta Suomi pienenä maana tukee johdonmukaisesti maailmaa, jossa asiat ratkaistaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Euroopan unionin jäsenvaltiona se pyrkii yhtenä toimijana vaikuttamaan siihen, että vaikeutuvat suurvaltasuhteet eivät ohjaisi huomiota pois keskeisempien ongelmien kuten ilmastonmuutoksen ratkomisesta. Myös kansainvälistä yhteistyötä ohjaavat Pariisin ilmastosopimus ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet vaikuttavat selkeämmin siihen, miten Suomi ajaa arktista politiikkaansa.

Suomen arktisen politiikan keskeisenä vaikuttajana on nähdäkseni EU:n Vihreän kehityksen ohjelma. Tarkoitus on luoda EU:sta ilmastoneutraali mutta samalla vauras yhteisö, jonka talous on resurssitehokas mutta samalla kilpailukykyinen. Tämä on visio, joka sopii hyvin myös Suomen arktisen politiikan inspiraatioksi.

Timo Koivurova
Tutkimusprofessori
Lapin yliopiston Arktinen keskus

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevassa 26.3. 2021

******************

The new strategy rightly places the fight against climate change and adaptation to it at the heart of Finland’s Arctic Strategy.

Finland’s first Arctic strategy was adopted in 2010. It focused almost exclusively on external relations and very soon, it was felt necessary to start the process for drafting a new, comprehensive Arctic strategy adopted in 2013. A brief update to the strategy and its action plan were approved in 2016 and 2017. The new Arctic policy strategy which is now being finalised has been in preparation for a long time. Stakeholder consultations were held in Rovaniemi and Helsinki just before the Covid-19 pandemic hit in early 2020. The Prime Minister’s Office sent the draft strategy for consultation at the beginning of February this year, and the deadline for submitting opinions was 12 March.

Hence, the new Arctic strategy is not yet complete, but its content is unlikely to change significantly. It has four priorities: mitigating and adapting to climate change; residents of the Arctic, the promotion of well-being and the rights of indigenous peoples; know-how, industries, and cutting-edge research, as well as infrastructure and logistics.

What has changed in this new strategy compared to the previous Arctic strategy adopted in 2013? In 2013, relations between the Arctic countries were in a much better shape than they are now. Russia's actions in Ukraine and the ensuing sanctions have changed the way Russia's Arctic neighbours view it. China has also set foot in the Arctic, causing fears and suspicions about the country’s motives.

Donald Trump’s chaotic presidency also added to tensions in the region, and we are now watching to see how Joe Biden’s foreign policy stances will affect relations with China and Russia. The new Arctic strategy emphasizes more strongly than before that there are also developments in the region that threaten Finland's security.

Finland's role in Antarctica has been raised in Finland's new Arctic strategy. Many people know that Finland is a full member of the Arctic Council. However, Finland is also one of the 29 member states that make decisions on the Antarctic Treaty, and we have had our own research station in Antarctica since the 1980s.

Finland is thus one of the five countries that decide on both Arctic and Antarctic issues.  Perhaps the biggest difference between the 2013 strategy and the new one is that the previous strategy dedicated many pages to map Finland's Arctic know-how and business opportunities.

The new strategy rightly puts the fight against and adaptation to climate change at the heart of Finland's Arctic strategy. The region is warming more than twice as fast as the global average, which is a key challenge for the future of the Arctic region. The difference between the old and the new strategy is most evident in Finland's attitude towards the utilisation of fossil resources in the Arctic.

The 2013 strategy underlines the fact that there are huge fossil reserves in the area, which Finns must also be able to use. The new draft states that Finland's view is that the opening of new fossil resources in Arctic conditions conflicts with the achievement of the goals of the Paris Climate Agreement. There is no also longer any reference to the construction of the Arctic Railroad, for example, not even a mention.

In general, Finland's new Arctic strategy is built to work better as part of Finland's more general goals. This is because the world has changed so fundamentally. The international operating environment has become tense, which is also reflected in the Arctic region. In all its policies, Finland must ensure that it is prepared for various developments, even those which are unpleasant.

On the other hand, Finland, as a small country, consistently supports a world where matters are resolved through international cooperation. As a member of the European Union, it seeks, as one player, to ensure that deteriorating superpower relations do not divert attention from tackling key issues such as climate change. Also the Paris Climate Agreement and the UN's Sustainable Development Goals that guide international co-operation now have a clearer impact on Finland's conduct of its Arctic policy.

In my opinion, a key factor in Finland's Arctic policy is the European Green Deal. The aim is to make the EU a climate neutral but at the same time prosperous community with a resource-efficient but competitive economy. This is a vision that is also an appropriate inspiration for Finland's Arctic policy.

Timo Koivurova
Research Professor
Arctic Centre, University of Lapland

This text was originally published in newspaper Kaleva on 26.3. 2021