Tällä hetkellä suurin osa meistä seuraa pelottavaa uutisvirtaa koronaviruksen etenemisestä ympäri maailmaa. Kansallisvaltiot ovat hyväksyneet järisyttäviä toimia hidastaakseen taudin leviämistä. Tiedämme, ettei tilanne palaa normaaliksi vähään aikaan, ja että todennäköisesti taudin kitkeminen tulee muuttamaan maailmaa pysyvästi.
Tärkeää on kysyä, mitä suurelle osalle meistä jää mieleen koronakriisistä. Muistammeko sen jälkeenpäin havahtumisena globalisaation vaaroihin ja siihen, että viime kädessä kansallisvaltiot olivat turvanamme? Vai jäsennämmekö viruksen ihmiskunnan yhteisenä vihollisena, jota vastaan me kaikki taistelimme?
Jos alamme etsiä syyllisiä koronaviruksen leviämiseen, viemme maailmaa melko varmasti kohti kansallisvaltiokeskeisyyttä. Kun presidentti Donald Trump puhuu siitä Kiinaviruksena tai koettaa ostaa saksalaisen viruslääkettä kehittävän yhtiön Yhdysvaltoihin, hän haluaa meidän kaikkien tuijottavan vain omaan napaamme ja vähät välittämään muista: America First.
Voimme myös muistaa viruksen herätyksenä, ettei globalisaatio nykymuodossaan toimi. Eikö juuri lentäminen ja lentoturismi kuljettaneet niin nopeasti tätä virusta maanosasta toiseen? Miksi maailman talouksien pitää olla niin keskinäisriippuvaisia, kun olemme siten riippuvaisia maista, joissa kaikkea pimeää voi sattua? Eikö olisi parempi palauttaa taas vanhat kunnon kansallisvaltiot, jotka nyt näyttävät voimansa valmius- ja hätätilalaeilla?
Voi kuitenkin olla, että muistamme tämän koronakriisin ihmisiä yhdistävänä kokemuksena. Virus itsessään nähdään ihmiskunnan vihollisena, ja meidän pitää yhdessä löytää keino se kukistaa. Olemme yhdessä eri puolilla maailmaa oppineet taistelemaan tätä virusta vastaan terveystieteen valistamana. Jo nyt olemme nähneet, että globaali tutkijayhteisö pyrkii keksimään rokotteen kansainvälisellä yhteistyöllä.
Suurin osa meistä seuraa viruksen vastaista taistelua aika samanlaisista bunkkereista: kotoa käsin internetin välityksellä. Meidän kokemuksemme on jaettua, olemme sitten missä päin maailmaa tahansa. Vaikka tätä taistoa käydään kansallisvaltioiden kautta, ihmiset eri puolilla maailmaa ovat valmiita tinkimään omista elämänvalinnoistaan riskiryhmien ja erityisesti vanhusten puolesta. Jaamme myös konkreettisesti eri puolilla maailmaa tapoja kannustaa niitä, jotka ovat tämän taistelun etujoukoissa. Terveydenhuollon ammattilaiset saavat monessa maassa joka ilta kovaäänisen kannustuksen, että he jaksaisivat haastavassa työssään.
Elämme todella poikkeuksellista aikaa, joka todennäköisesti muovaa ihmiskuntaa ja valtioiden välistä yhteistyötä. Jos koronakriisi tulkitaan ahtaan kansallismielisesti, se samalla vaikeuttaa kansainvälistä yhteistyötä. Juuri kansainvälinen yhteistyö kuitenkin on edellytys taistelussa pandemioita ja muita koko ihmiskuntaa koettelevia vitsauksia vastaan.
Voimme vain toivoa, että ymmärrämme koronakriisin kautta vielä selkeämmin olevamme samassa veneessä tällä planeetalla. Menossa on vielä paljon vaikeammin ratkottavia taistoja, kuten ilmastonmuutos. Jos koronakriisi vahvistaa ihmisten välistä yhteyttä, solidaarisuutta ja kansainvälisiä rakenteita, se myös edesauttaa meitä ottamaan valtavan hypyn kohti oikeasti kestävää elämäntapaa rajallisella planeetallamme.
Timo Koivurova
tutkimusprofessori, johtaja
Arktinen keskus
Teksti julkaistiin alun perin Lapin Kansassa lauantaina 4.4.2020.