Kansalaisjärjestö Uusi Tuuli ry ja Arktisen keskuksen Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti (PYVI) järjestävät yhteistyössä seminaarin, jossa keskustellaan alkuperäiskansojen oikeudesta maahan. Seminaari on keskiviikkona 25.5. klo 13–16 Castrén-salissa Lapin yliopistossa.
Arktinen keskus sekä Lapin yliopiston tutkijat ja taiteilijat ovat yhdessä toteuttaneet marjastusta käsittelevän Marjamatkat-näyttelyn, joka aukeaa Arktikumissa torstaina 26. toukokuuta.
Saksalainen tutkija Stephan Dudeck luennoi Arktisessa keskuksessa tutkimuksen tekemisen haasteista otsikolla "Are you a spy or should we marry you off? How to study what reindeer herders want to hide."
Arktikumissa on tänään keskiviikkona 18.5. avoimet ovet ja vapaa sisäänpääsy Kansainvälisen museopäivän kunniaksi. Tervetuloa tutustumaan Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedekeskuksen ja kirjaston näyttelyihin!
Arktisen keskuksen kirjasto ja tiedekeskus osallistuvat rovaniemeläisille 8.-luokkalaisille järjestettävään Eksy metsään -tapahtumaan torstaina ja perjantaina 19.–20.5. Mukaan on ilmoittautunut kahdeksan ryhmää eli yhteensä noin 180 koululaista.
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijat ja Lyseonpuiston lukion oppilaat tekevät Arktikumin rannassa ympäristötaidetta 16.5.–20.5.2011 välisenä aikana. Teosten aiheena ovat uitto, sahaperinne ja Rovaniemen pororaito.
Rovaniemen lintuatlas -projektin viimeinen maastotyökausi on käynnistymässä. Euroopan aluekehitysrahaston tuella toteutettavan hankkeen aikana kartoitetaan Rovaniemen kaupungin pesimälinnusto lintuharrastajien, tutkijoiden ja kaupunkilaisten yhteistyönä.
Arktisen neuvoston seitsemäs ministerikokous järjestetään Nuukissa, Grönlannissa, 11.–12. toukokuuta. Suomen valtuuskunnassa on mukana Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtaja, professori Paula Kankaanpää.
Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa järjestetään keskiviikkona 1.6. korkeatasoinen kansainvälinen konferenssi, jonka aiheena on arktinen alue ja Euroopan unioni (The Arctic and the European Union: Environmental and human challenges).
Lapin yliopisto on varannut 500 000 euron määrärahan vuodelle 2011 profiilinsa mukaisten strategisten kärkien tieteelliseen tutkimukseen ja taiteelliseen toimintaan. Hakemuksia jätettiin 24 ja niiden yhteissumma nousee noin 1,7 miljoonaan euroon.
Arktisen alueen ja Himalajan alueen tutkijayhteistyö tiivistyy 8.9.2025
Pala tiedettä -lounasopastuksia Arktikumin tiedekeskuksen näyttelyihin syksyllä 2025 8.9.2025
Avoimet ovet Arktikumissa lauantaina 6.9.2025 3.9.2025
Tiedeviikko kutsuu koululaiset Arktikumiin 20.8.2025
Sarjakuva ilmastovastuullisista arktisista tulevaisuuksista esillä Arktikumissa 15.8.2025
Yhteistyöhanke kestävästä jätehuollosta urbaanissa arktisessa ympäristössä 12.8.2025
Korpisuon kaunokaiset -näyttely esittelee luontokuvia sompasammalista 14.7.2025
Euroopan polaaritutkijat vetoavat unioniin rahoituksesta 9.6.2025
Näyttely: Gifts from the Sentient Forest 5.6.2025
Arktisessa puutarhassa odotetaan kesää 3.6.2025
Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston apurahat Arktiseen keskukseen 28.5.2025
Kielet, kulttuurit ja pohjoismaiset taiteen huiput kohtaavat Väyläfestivaalilla 28.5.2025
OECD esittelee Suomen talouskatsauksen keskeiset havainnot ja arktisen alueen näkymät – yleisötilaisuus Arktikumissa 26. toukokuuta 21.5.2025
Uusi hanke tarkastelee Japanin ja Suomen visioita arktisella alueella uudessa geopoliittisessa tilanteessa 21.5.2025
Arktisen keskuksen vuosikertomus 2024 20.5.2025