Tuoreen tutkimuksen mukaan sesonkiluontoisilla hiihtokeskuksilla voi olla kielteisiä vaikutuksia alueen linnustoon ja lintujen pesimämenestykseen, mikä voi osaltaan heikentää keskusten luonnon vetovoimaa. Tämän vuoksi luontomatkailualueiden hoito ja käyttö tulisi suunnitella entistä huolellisemmin, toteavat Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkijat.
Arktisen keskuksen tutkijat Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki ja Jukka Jokimäki ovat tutkineet yhteistyössä Metsäntutkimuslaitoksen ja Oulangan tutkimusaseman tutkijoiden kanssa Lapin matkailukeskusten vaikutusta alueiden pesimälinnuston koostumuksen ja pesimämenestykseen. Tutkimuksessa olivat mukana kaikki Pohjois-Suomen merkittävimmät matkailukeskukset.
Tulokset osoittavat, että matkailukeskusten linnusto eroaa merkittävästi ympäröivien luontoalueiden linnustosta.
– Matkailukeskusten linnustossa on kaupunkimaisia piirteitä. Kaupungistumisen myötä esimerkiksi varislintujen määrä kasvaa. Varislintujen määrän kasvaessa kasvavat myös pesätuhot, koska varislinnut ovat merkittäviä pesärosvoja. Käytännössä joka kymmenes pesä joutui matkailukeskuksissa varislintujen suihin, suurimmassa keskuksessa peräti 40 prosenttia, tutkijat toteavat.
Tutkijoiden mukaan sesonkiluontoisten matkailukeskusten kaupungistumisella voi olla perustavanlaatuisia, kielteisiä vaikutuksia alueen linnustoon ja lintujen pesimämenestykseen.
– Tämä voi osaltaan heikentää keskusten luonnon vetovoimaa ja siten myös keskusten vetovoimaisuutta, sillä Pohjois-Suomen matkailu tukeutuu pitkälti erämaiseen luontoon. Tämän vuoksi luontomatkailukeskusten hoidon ja käytön suunnitteluun tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, tutkijat sanovat.
Tutkimusartikkeli Lapin matkailukeskusten linnustovaikutuksista on julkaistu juuri ilmestyneessä Urban Bird Ecology and Conservation -teoksessa. Teoksen on julkaissut University of California Press -kustantamo.
Lisätietoa artikkelista:
Kaisanlahti-Jokimäki, Marja-Liisa & Jokimäki, Jukka; Huhta, Esa & Siikamäki, Pirkko:
Impacts of seasonal small-scale urbanization on nest predation and bird assemblages at tourist destinations. Teoksessa Urban Bird Ecology and Conservation (toimittaneet Christopher A. Lepczyk & Paige S. Warren)
Lisätietoa University of California Pressin www-sivuilla
hteydenotot:
Erikoistutkija Jukka Jokimäki
Lapin yliopiston Arktinen keskus
Luontoselvitys- ja YVA-palvelut
P. 0400 138 802
jukka.jokimaki(at)ulapland.fi
LaY/AK/JL&SV