Uutisia
 

Arktiset Markkinat päätti tapahtumarikkaan vuoden 2015 Arktikumissa

22.12.2015 14:04

Arktiset Markkinat järjestettiin Rovaniemellä Arktikumissa viime viikonloppuna kahdeksatta kertaa 50 myyjän voimin. Tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana yhteensä reilut 2100 vierasta.

Tämän vuoden teemana oli arktinen puu ja siihen liittyvät oivallukset. Lisäksi markkinoiden oheisohjelmassa oli muun muassa käsityöpolku ja siihen liittyvä hevoskuljetus Arktikumilta Korundille, Lapin maakuntamuseon työpaja, jossa vanhoista kirjoista taiteiltiin joulukoristeita sekä Arktikum talon pihapiirin toimijoiden joulukuusien koristelukilpailu, jonka voitti Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan Galleria VALO. Koristelukilpailun yhteydessä järjestettiin myös arvonta kuusia äänestäneen yleisön kesken. Palkinnoista ilmoitetaan voittajille loppiaiseen 2016 mennessä.

Vuoden 2016 Arktiset Markkinat järjestetään 16.–18. joulukuuta, jolloin painotetaan luonnon antimia ja lähiruokaa. Samoja maistuvia teemoja esittelevä näyttely avataan ensi kesäkuussa Arktikum-tiedekeskuksessa.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Lisätietoja:

Tapahtumakoordinaattori Raija Kivilahti
Lapin yliopiston Arktinen keskus
040 568 4890
raija.kivilahti(at)ulapland.fi