Kuva Kaisa Sirén: Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssia järjestävät Anne Raja-Hanhela (vas.), Markku Heikkilä ja Johanna Westerlund Arktisesta keskuksesta
Marraskuussa 2019 järjestettävä Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi on hyväksytty Suomen EU-puheenjohtajuuskauden viralliseksi oheistapahtumaksi.
Suomen puheenjohtajuus Euroopan unionissa alkaa heinäkuun alussa ja kestää vuoden loppuun. Lähes kaikki puheenjohtajuuteen liittyvät tapahtumat, kuten kaikki ministerikokoukset, pidetään keskitetysti Helsingissä. Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi on ainoa Lapissa pidettävä tapahtuma ja Kajaanissa pidettävän puolustusalan seminaarin ohella ainoa puheenjohtajuustapahtuma Tampereen pohjoispuolella.
– Pidämme tätä tunnustuksena siitä, että Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kansainvälisenä arktisena konferenssina, sanoo valmisteluita johtava Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä.
Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi järjestetään Rovaniemellä 12.–13.11.2019 ja konferenssin teema on ilmastonmuutos ja nuoret. EU:n pohjoista politiikkaa käsitellään marraskuun lopulla Helsingissä järjestettävässä korkean tason tapahtumassa, jonka järjestää ulkoministeriö.
Lisätiedot:
Ohjelma ja ilmoittautuminen: www.rovaniemiarcticspirit.fi
Twitter: @TheArcticSpirit
Facebook: @rovaniemiarcticspirit
#ArcticSpirit
Suomen EU-puheenjohtajuuskauden sivut: https://eu2019.fi
Markku Heikkilä
Tiedeviestinnän päällikkö, Lapin yliopiston Arktinen keskus
040 484 4300, markku.heikkila(at)ulapland.fi
Kuva Kaisa Sirén: Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssia järjestävät Anne Raja-Hanhela (vas.), Markku Heikkilä ja Johanna Westerlund Arktisesta keskuksesta