Viime vuoden parhaat luontokuvat saapuvat jälleen ihailtaviksi Lapin yliopiston Arktiseen keskukseen. Tämän vuoden kuvissa on mukana paljon herkkiä otoksia, jopa maalauksellisuutta. Kaikki palkitut kuvat ovat esillä Arktikum-tiedekeskuksessa 17.3.–12.4.2015.
Vuoden Luontokuva 2014 on kotkalaisen Matti Pukin Lokkien taidelento, joka voitti myös Taidetta luonnossa -sarjan. Tuomaristo ihastui valokuvan maalauksellisuuteen: ”Hieno toteutus vanhasta ideasta. Kuva on värimaailmastaan ja liikkeestään huolimatta rauhallinen ja täynnä symboliikkaa.”

Kuvaaja Matti Pukki kertoo ottaneensa kuvan kesäkuisena yönä karhumailla sijaitsevassa kojussa. ”Yö oli sateinen ja tuulinen, eikä karhuja liiemmin näkynyt. Aloin ajankuluksi kuvaamaan lokkeja pitkällä valotuksella liikuttaen samalla kameraa ylös ja alas.”
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry on järjestänyt Vuoden Luontokuva -kilpailua vuodesta 1981 alkaen. Kilpailuun voi osallistua kuvilla, jotka on kuvattu maamme rajojen sisäpuolella. Kilpailu keräsi kaikkien aikojen kuvamäärän, yhteensä lähes 13 000 kuvaa. Suosituimmat sarjat olivat Linnut ja Maisemat.
Lisätietoja: http://www.vuodenluontokuva.fi/vlk/2014
Vuoden Luontokuvat 2014
17.3.–12.4.2015
Arktikum tiedekeskuksessa, Pohjoisranta 4, Rovaniemi