– Saamelaisilla on runsaasti luonnon monimuotoisuutta koskevaa perinteistä tietoa, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja jota sovelletaan arkipäivässä mm. harjoitettaessa perinteisiä elinkeinoja, toteaa erikoistutkija Elina Helander-Renvall Arktisen keskuksen arktisten alkuperäiskansojen ja saamen tutkimuksen toimistosta.

Arktisilla valtioilla on kuitenkin huomattavia puutteita alkuperäiskansojen luontoon liittyvän perinnetiedon suojelemisessa.

– Tiedon säilymiseen vaikuttavat muun muassa ongelmat kansallisten lakien toimeenpanossa ja maankäytössä, ilmastonmuutos ja epäselvyys perinnetiedon omistusoikeuksista. Monilla viranomaisilla on myös puutteellisia käsityksiä luonnon monimuotoisuuden ja saamelaisten perinnetiedon välisestä yhteydestä, Helander-Renvall kertoo.

Juuri päättyneessä kaksivuotisessa tutkimuksessa Helander-Renvall ja tutkija Inkeri Markkula ovat selvittäneet, miten Suomen saamelaisalueella voidaan edistää biologista monimuotoisuutta koskevan YK:n yleissopimuksen artikla 8(j):n toimeenpanoa. Yleissopimuksen avulla pyritään säilyttämään maapallon biologinen monimuotoisuus, ja artikla 8 (j) edellyttää valtioilta toimia alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöiden perinteisen luontotiedon suojelemiseksi ja säilyttämiseksi.

Tutkimuksen mukaan Suomessa on keskeistä tukea alkuperäiskansojen perinteisen tiedon välittymistä eteenpäin.
 
– Suomessa tarvitaan erityistä tiedonvälitystä ja koulutusta perinnetiedosta sekä saamelaisalueella että sen ulkopuolella. Suurella osalla saamelaisnuorista ei ole mahdollisuuksia harjoittaa perinteisiä elinkeinoja eikä omaksua perinteistä tietoa arkipäivässään, sillä noin puolet Suomen saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella. Saamelaisalueellakaan perinteistä tietoa ei enää opita yhtä luontevasti kuin ennen, Helander-Renvall sanoo.

Tutkimus suosittaa esimerkiksi luomaan Suomeen erityisen tietokannan perinteisten tietojen tallentamiseksi ja säilyttämiseksi.

– Ulkomailla on jo perustettu perinnetietokantoja muun muassa lääkekasvien käytöstä, elinkeinoista ja maankäytöstä, Helander-Renvall mainitsee.

Lisäksi Suomen saamelaisalueella voitaisiin soveltaa Akwé: Kon -ohjeistusta, joka sisältyy biologista monimuotoisuutta koskevaan YK:n yleissopimukseen. Ohjeistus linjaa, miten alkuperäiskansojen pyhät paikat, paikalliset elinkeinot sekä perinteiset tiedot ja taidot tulisi huomioida silloin kun arvioidaan erilaisten hankkeiden ympäristövaikutuksia. Ohjeistuksen noudattaminen on vapaaehtoista.

– Suomessa monet lait, kuten laki saamelaiskäräjistä, luonnonsuojelulaki, metsälaki, maankäyttö- ja rakennuslaki sekä Metsähallituksesta säädetty laki, edellyttävät saamelaiskulttuurin huomioimista, Helander-Renvall toteaa mutta tähdentää, että Akwé: Kon -ohjeet määrittelevät käytäntöjä tarkemmin.

– Ohjeiden suosituksena on, että paikalliset ihmiset ovat mukana vaikutusten arvioinnin kaikissa vaiheissa. Tästä voisi olla hyötyä etenkin maan- ja resurssienkäyttöä koskevissa hankkeissa, sillä ohjeistus lisäisi vuoropuhelua alueiden käyttöä suunnittelevien tahojen sekä paikallisten, saamelaisten perinnetietoa tuntevien henkilöiden välillä. Se lisäisi ymmärrystä molemmin puolin.

Vuosina 2007–2008 toteutettua tutkimusta rahoitti ympäristöministeriö.

Lisätietoja:
Erikoistutkija Elina Helander-Renvall, p. 0400 138 878, etunimi.sukunimi@ulapland.fi

LaY / Viestintä & Arktinen keskus / Sari Väyrynen