Kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa Regional Environmental Change julkaistu tutkimusartikkeli kuvaa kaupallisen kalastuksen toimintaympäristön muutosta Inarijärvellä sekä tarkastelee kalastajien selviytymisstrategioita muuttuviin olosuhteisiin. 

Tutkimusta varten haastateltiin alueen kaupallisia kalastajia ja yhdistettiin heidän kokemusperäistä, paikallista tietoa alueelta tehtyihin pitkäaikaisiin meteorologisiin ja hydrologisiin havaintoihin. 

Paikallisten kalastajien kokemukset ja seurantatiedot kertovat samanlaista viestiä. Vaikka vuodet eivät ole veljeksiä keskenään, yleisesti ottaen syksyt ovat lämpimämpiä ja kunnollista lumi- ja jääpeitettä saadaan odottaa pidempään. 

– Kalastajille syksyinen rospuutto, eli ajanjakso, jolloin jäätyminen on alkanut, mutta jääpeite ei ole vielä tarpeeksi vahva jäällä liikkumista ja kalastamista ajatellen on hankalaa aikaa. Se on menetettyä työaikaa, jolloin ei kerry tuloa, kertoo yliopistotutkija Minna Turunen.

Sydäntalvella ilmaston muuttuminen näkyy puolestaan pitkien, viikkokausiakin kestävien kovien pakkasjaksojen vähentymisenä. Pakkasen puuttumisen vuoksi niin sanottuja rokulipäiviä ei kalastajalle tule enää niin usein. Toisaalta hyvin lauhat jaksot keskellä talvea tuovat haasteita kalastukseen. Jääpeite jää ohuemmaksi tai jääkerrosten välissä voi olla vettä. Leutoina talvina lumipeite saattaa olla paksu, mutta kantavaa teräsjäätä on vähemmän. 

– Lumi, vesi ja sohjo vaikeuttavat liikkumista ja työn tekoa ja lisäksi ongelmalliset jääolosuhteet kasvattavat myös onnettomuusriskiä, Minna Turunen toteaa.

Kuinka kalastajat sopeutuvat muutoksiin?

Sekä kalastajien kokemukset että pitkäaikainen seurantadata osoittavat, että Inarijärven talvikalastuskausi on lyhentynyt ja avovesikausi pidentynyt ja lämmennyt. Inarijärven kaupallisten kalastajien sopeutuminen havaittuihin ja odotettavissa oleviin riskeihin on vaihtelevaa.

Enimmäkseen käytetyt keinot ovat reaktiivista sopeutumista, eli selviytymistä vaikean olosuhteen yli. Toisaalta nähtävissä on myös pidemmän aikavälin suunnitelmallista ja ennakoivaa sopeutumista.

Tutkimuksessa tunnistettiin kalastajien keskuudessa neljä pitkän aikavälin sopeutumisstrategiaa, jotka eroavat toisistaan saalislajien, investointien ja riskitasojen suhteen. Osa kalastajista hyödynsi selvästi tiettyä sopeutumisstrategiaa, kun taas osalla oli toiminnassaan piirteitä useammasta strategiasta, tai strategiaa vaihdettiin tilanteen mukaan.

Vallitsevassa siikastrategiassa kalastajien tavoitteena on mahdollisimman tehokas kysytyimmän kalalajin pyytäminen. Riskinä ovat ekologisesti kestämätön kalastuspaine väheneviin siikakantoihin. Lisäksi keskittyminen siiankalastukseen saattaa olla riskialtis strategia kalastajalle, joka on tehnyt kalliita investointeja kulkuvälineisiin ja pyydyksiin.

Ahven- ja haukistrategiassa kalastus keskittyy ilmastonmuutoksen seurauksena nopeasti runsastuvien kevätkutuisten kalalajien pyyntiin. Tässä strategiassa ekologisen kestämättömyyden  riski on pienempi, sillä ahvenen ja hauen kannat uudistuvat  nopeasti lämpenevien ja pidentyvien kasvukausien takia. 

Monilajistrategiassa kalastetaan kalakantoja monipuolisesti eri menetelmiä hyödyntäen. Tällainen yleisstrategia ei välttämättä vaadi suuria investointeja. Ekologisen kestämättömyyden riski on pienempi, sillä kalastuspaine on alhainen, ja se kohdistuu useisiin lajeihin ja kalastuspaikkoihin.

Kalastusmatkailustrategia perustuu useiden kalalajien pyyntiin ja elämysten tuottamiseen. Kalastusmatkojen tuottaminen vaatii erilaisia investointeja, suunnitelmallisuutta ja varautumista.  Kalastusmatkailun riskit liittyvät matkailijamäärien vähenemiseen jonkin yllättävän tilanteen seurauksena. 

Talvinuotan perää nostetaan Inarijärvellä helmikuun alun liki 30 asteen pakkasessa. Kuva: Erno Salonen.

Johtaako sopeutuminen kestävään kalastukseen?

Kalastajat ovat sopeutuneet edellä kuvattujen strategioiden avulla muuttuvaan toimintaympäristöön. Lisäksi työn käytänteitä muokataan arjessa niin, että nopeasti muuttuvassa ilmastossa pärjätään paremmin: vuodenaikojen muuttuvat säät eivät aiheuta liian suurta haittaa, ja muutoksista voidaan jopa hyötyä. 

Tutkijat toteavat, että elinkeinon kestävä sopeutuminen vaatii suunnitelmallisuutta, lisää yhteistyötä ja tukea. Hyviä käytänteitä olisi syytä jakaa järveltä toiselle, elinkeinon kehittämiseen tarvitaan osallistuvampaa otetta, ja muuttuvien olosuhteiden seurantaa on tarve kehittää.

Inarijärvellä on tehty säähavaintoja ja kerätty hydrologista aineistoa jo useita vuosikymmeniä. Jääoloja kuvaavat aikasarjat ulottuvat sadan vuoden päähän. Näitä arvokkaita aineistoja olisi syytä käyttää tutkimuksessa enemmänkin, mutta yhdessä paikallisen, ammatinharjoittajien tiedon kanssa.

– Muun muassa havainnointia ja tiedon yhteistuotantoa tulisi kehittää erityisesti talvioloihin liittyen; paras tieto esimerkiksi jääpeitteen pienipiirteisestä vaihtelusta, jään rakenteesta ja lumipeitteestä jäällä on talvikalastajilla, Sirpa Rasmus toteaa. 

Tutkimusartikkeli:
Turunen, M., Rasmus, S., Montonen, M., Salonen E, Lehtonen I 2025. Sustainable Adaptation of  Commercial Inland Fishing? –  Lessons  Learnt from   Subarctic Lake Inari, Finland. Regional Environmental Change 25, 17. 
https://doi.org/10.1007/s10113-024-02357-7 

Yhteystiedot:

Minna Turunen, yliopistotutkija, Lapin yliopiston Arktinen keskus, minna.turunen(at)ulapland.fi, 040 539 1182 (0405096134)

Sirpa Rasmus, yliopistotutkija, Lapin yliopiston Arktinen keskus, sirpa.rasmus(at)ulapland.fi, 040 4844358

Erno Salonen, evp kalatutkija, RKTL/LUKE Inari, salonen.erno(at)gmail.com, 0400896532

Tutkimus on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen rahoittama, ja se on saanut tukea myös EU Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta (CHARTER; hankenumero 86947).