Muuttuva ilmasto on rävähtänyt suomalaistenkin silmille. Puhutaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja hillinnästä. Harvassa on enää se, joka nopean muutoksen kieltää.
Lastenlasten aikuisuudessa pohjoinen luonto tulee näyttämään erilaiselta. Myös sopeutuminen ja opettelu elämään uudessa ilmastotodellisuudessa on noussut lehtien palstoille ja ihmisten puheisiin. On selvää, että hillintätoimien lisäksi on välttämätöntä pärjäillä vuodesta toiseen ja löytää keinoja, joilla elinkeinot, yhteisöt ja yksilöt voivat nauttia elämästään myös jatkossa.
Porolaidunnus ja porotalous elinkeinona herättävät ristiriitoja. Lapin Kansankin palstoilla on nähty jyrkkäsävyisiä kirjoituksia. Haluan sopeutumisen tutkijana tuoda keskusteluun uudenlaista näkökulmaa. Vedin vuosina 2020–2023 porotalouden ilmastosopeutumiseen keskittynyttä CLIMINI-hanketta, jonka loppuraporttiin tämä kirjoitus perustuu. Hankkeen aikana olemme tarponeet läpi koronasta, ja samalla kahdesta poroille ja poronhoitajille vaikeasta poronhoitovuodesta. Tapaamisissa jutunjuurta on ollut helppo löytää.
Luontoon perustuvien elinkeinojen harjoittajista on nopeasti tulossa ilmastonmuutokseen sopeutumisen kokemusasiantuntijoita. Maa- ja metsätalouden harjoittajat, metsästäjät ja kalastajat näkevät muutoksen omin silmin. He myös muuttavat omaa toimintaansa tavalla, jolla lievitetään olosuhteiden aiheuttamia vahinkoja ja hyödynnetään uusia mahdollisuuksia – tämä on ilmastonmuutokseen sopeutumisen määritelmä.
Poronhoito on yhtä aikaa sekä modernia että perinteistä. Sen kalenteri pohjautuu poron luontaiseen vuodenkiertoon ja käytännön töitä ohjaavat sää ja keli. Muuttuvasta ilmastosta on poronhoitajien keskuudessa puhuttu jo kauan. Käytössä on uusia ja uusvanhoja toimintatapoja, jotka ovat sopivia nopeassa muutoksessa elämiseen. Näistä ei kuitenkaan välttämättä puhuta sopeutumisena. Suomen ilmastopaneeli on tänä syksynä pohtinut kansallisen sopeutumispolitiikan suuntaviivoja todeten, että ilmastopolitiikkamme osaa jo ajaa hillintää, mutta sopeutumisen ohjaamista vasta opetellaan. Lisäksi tunnemme huonosti sen, miten ilmastoriskien kanssa jo nyt eletään. Paneeli mainitsi poronhoidon ja muut pohjoisen perinteiset elinkeinot sellaisina toimijoina, joiden parissa ”käydään ensimmäinen taistelu siinä, kuinka riskien suhteen toimitaan”. Ilmastopaneelin viesti oli, että toimettomuus tulee kalliiksi ja sopeutumista on syytä suunnitella yhteisvoimin.
Koko pohjoinen sopeutuu yhdessä. Saman maiseman jakavat elinkeinot pohtivat, miten pärjätään nyt ja kukoistetaan tulevaisuudessa. Oppia kannattaa ammentaa sieltä, mistä sitä löytää. Kyse ei ole nollasummapelistä. Kestävä ratkaisu yhden elinkeinon pulmaan voi tukea muitakin. Jotkut ratkaisut voivat auttaa myös luontokadon selättämisessä, esimerkkinä suo- ja metsäluonnon ennallistaminen. Poro – joskus roistoksi leimattu - saattaa laidunnuksellaan olla myös merkittävässä roolissa, kun tuntureiden pusikoitumista pyritään estämään.
Porotalouden pullonkaulana on totuttu näkemään talvi. Vaikeat talviolot ovat yleistymässä, ja ratkaisuja tarvitaan sekä kestävästi toteutettuun talviseen lisäruokintaan että joustavaan laidunmaiden käyttöön. Talvisia keinoja on kuitenkin kehitetty jo vuosikymmeniä. Kuumeneva kesä sen sijaan on suuri tuntematon. Mitä pitkät helleaallot ja alueelle ilmestyvät uudet hyönteiset tarkoittavat porolle ja poronhoitajalle? Entä muille elinkeinoille?
Oleellista sopeutumisessa on tieto olosuhteiden muutoksesta ja uusissa oloissa pärjäämisestä. Tutkimustiedon rinnalle tarvitaan käytännön kokemukset eri elinkeinoista. Muuten hallinnon eri tasoilla tehtävä suunnittelutyö ei perustu parhaalle mahdolliselle tiedolle, eivätkä tuotetut strategiat pysty aidosti käytäntöä tukemaan. Lapin ilmastostrategia päivitetään lähivuosina. Käynnissä on myös useita eri tasojen sopeutumishankkeita. Toivottavasti yhteisen ongelman äärellä päästään tekemään yhteistyötä, yli vanhojen jakolinjojen.
Yliopistotutkija Sirpa Rasmus, Lapin yliopiston Arktinen keskus.
Julkaistu alunperin 13. joulukuuta, 2023 Lapin Kansa