Vuoden 2000 jälkeen lämpötilat ovat kuitenkin olleet korkeampia kuin kertaakaan 700 vuoteen, jäätikkötutkija Aslak Grinsted Arktisesta keskuksesta sanoo.
Juha Joonan tutkimus käsittelee ensisijaisesti niitä historiallisen lapinrajan pohjoispuolella sijainneiden maa- ja vesialueiden käyttöä koskevia oikeuskysymyksiä, joilla voidaan olettaa olevan merkitystä arvioitaessa nykyistä oikeustilaa.
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen koordinoima LANDSCAPE LAB –hanke esittäytyy syksyn kuluessa neljänä luentopäivänä hankkeen, Lapin maakuntakirjaston Lappi-osaston ja Lapin tutkimusseuran järjestämässä yleisöluentosarjassa.
Syksyn 2006 luennoilla ARKTIS-tutkijakoulun ohjaajat ja opiskelijat kertovat eri näkökulmista ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Arktisen keskuksen tutkija Marjo Lindrothille on myönnetty Fulbright Centerin kansainvälisesti arvostettu stipendi opintoihin USA:ssa.
Suomen Akatemia myönsi yhteensä yli 415 000 euroa Lapin yliopiston Arktisen keskuksen kahdelle tutkimushankkeelle. Molemmat hankkeet kuuluvat Kansainvälisen polaarivuoden (IPY) tutkimusohjelmaan.
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen koordinoima Arktinen tutkijakoulu (ARKTIS) ilmoittaa haettavaksi viisi (5) päätoimista opetusministeriön rahoittamaa TUTKIJANKOULUTUSPAIKKAA ajalle 1.1.2007-31.12.2010.
Uusi tutkimusmenetelmä auttaa tekemään entistä parempia ennusteita merenpinnan maailmalaajuisesta kohoamisesta.
Suomen Akatemia myönsi ilmaston- ja jääntutkimukselle yhteensä yli 760 000 euroa rahoitusta. Hankkeet osallistuvat Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtamaan Kinnvika-projektiin Huippuvuorilla.