Pohjoismaiden ministerineuvosto on myöntänytnoin 40 000 euroa CAVIAR-tutkimusprojektiin osallistuvalle Arktiselle keskukselle ja sen pohjoismaisille yhteistyökumppaneille.
Pohjoismaiden ministerineuvosto on myöntänyt 300 000 Tanskan kruunua (noin 40 000 euroa) CAVIAR-tutkimusprojektiin osallistuvalle Arktiselle keskukselle ja sen pohjoismaisille yhteistyökumppaneille.
Arktisen keskuksen kirjastossa avataan Komin yhteiskuntaa, kulttuuria ja asukkaita eri tavoin esittelevä näyttely Lämmin pesä kylmässä perjantaina 9. helmikuuta kello 13.00.
AARRE -hankkeessa kunnostetaan alkuperäisiä arktisia dokumenttifilmejä ja filmiarkistoja Barenstin alueella sekä kierrätetään interaktiivista näyttelyä Inarissa, Murmanskissa ja Arkangelissa.
Kevään luentojen aiheita ovat YK:n ilmastoraportti ja arktiset alkuperäiskansat
Lapin yliopisto järjestää 16.–18. huhtikuuta 2007 kansainvälisen monitieteisen konferenssin, jossa esitellään arktista tutkimusta ympäristön, yhteiskuntatieteiden, kulttuurin ja oikeustieteen näkökulmista.
Opetusministeriön rahoittamia paikkoja haki yhteensä 56 jatko-opiskelijaa, joista kymmenelle myönnettiin tutkijankoulutuspaikka.
Arktisen keskuksen Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin johtaja, tutkimusprofessori Timo Koivurova on nimitetty jäseneksi Maailman luonnonsuojeluliiton (World Conservation Union, IUCN) ympäristölakikomission jäseneksi.