kansainvalinen

Jotta arktisen alueen kehitys ja muutos olisi hallittua, alueelle on syntynyt monia kansainvälisen yhteistyön rakenteita ja verkostoja. Tärkein niistä on Arktinen neuvosto. On myös monia muita yhteistyöfoorumeita, jotka koskevat vain osaa arktisesta alueesta tai jotka liittyvät tiettyyn rajattuun teemaan, kuten talouteen tai tutkimukseen.

Valtioiden välinen arktinen yhteistyö alkoi vasta 1990-luvulla, koska kylmän sodan vuosina se ei poliittisista syistä ollut mahdollista. Arktisen yhteistyön käynnistymisen taustalla oli myös ympäristötietoisuuden nousu.

Arktinen neuvosto

Arktinen neuvosto syntyi 1996 Kanadan aloitteesta. Sitä edelsi Suomen aloitteesta 1991 syntynyt arktinen ympäristönsuojeluyhteistyö, niin sanottu Rovaniemi-prosessi.

Arktisen neuvoston ulkoministereiden kokous Rovaniemellä keväällä 2019. Kuva: Jouni Porsanger/ Ulkoministeriö

Arktisen alueen kahdeksan valtiota ovat Arktisen neuvoston jäseniä. Jäseniksi on hyväksytty valtiot, joiden alueiden kautta kulkee pohjoinen napapiiri. Tarkkailijoina on monia Euroopan ja Aasian maita sekä kansainvälisiä järjestöjä. Neuvoston puheenjohtajuus kiertää arktisten maiden välillä ja vaihtuu kahden vuoden välein. Arktiset maat ovat:

• Islanti
• Kanada
• Norja
• Ruotsi
• Suomi
• Tanska (Grönlanti)
• Venäjä
• Yhdysvallat

Saamelaiskäräjien kokous Inarissa vuonna 2014. Kuva: Vesa Toppari

Arktiseen neuvostoon kuuluu pysyvinä osanottajina kuusi arktisten alkuperäiskansojen järjestöä. Näin ollen alkuperäiskansojen asema on Arktisessa neuvostossa korkeampi kuin on missään muussa kansainvälisessä järjestössä. Pysyväksi osanottajaksi päästäkseen täytyy joko edustaa useampaa kansaa tai toimia useamman kuin yhden valtion alueella:

• Aleutit (Aleut International Association)
• Athabaskat (Arctic Athabaskan Council)
• Gwich’init (Gwich'in Council International
• Inuitit (Inuit Circumpolar Council)
• Venäjän pohjoiset alkuperäiskansat (Russian Association of Indigenous Peoples of the North, RAIPON)
• Saamelaiset (Saamelaisneuvosto, Saami Council)
  

Arktisen neuvoston toiminta liittyy ennen muuta ympäristöasioihin ja kestävään kehitykseen. Muun muassa turvallisuuskysymykset on rajattu pois neuvoston työstä. Arktinen neuvosto toimii konsensusperiaatteella eli sen linjauksissa haetaan yksimielisyyttä. Neuvosto ei tee jäsenmaita sitovia päätöksiä, joskin sen kautta on neuvoteltu erikseen tehtyjä sitovia sopimuksia esimerkiksi öljyntorjunnasta. Neuvoston työn ytimessä on kuusi asiantuntijatyöryhmää, jotka toimivat omilla ympäristöön liittyvillä sektoreillaan: 

• Arctic Contamination Action Programme (ACAP) – saastumisen vähentämisohjelma
• Arctic Monitoring and Assessment Programme (AMAP) – tarkkailu- ja arviointiohjelma
• Conservation of Arctic Flora and Fauna (CAFF) – kasviston ja eläimistön suojelu
• Emergency Prevention, Preparedness and Response (EPPR) – onnettomuuksien ehkäisy, valmius ja niihin vastaaminen
• Protection of the Arctic Marine Environment (PAME) – meriympäristön suojelu
• Sustainable Development Working Group (SDWG) – kestävän kehityksen työryhmä
  

Barentsin Euroarktisen neuvoston ministerikokous Oulussa vuonna 2015. Kuva: Ilkka Tiensuu 

Arktiselle alueelle on syntynyt yhteistyöfoorumeita vastaamaan tiettyyn alueelliseen tai muuhun tarpeeseen. Barentsin Euroarktinen neuvosto organisoi yhteistyötä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa. Maantieteellisesti Barentsin alue yltää lännessä Norjan Lofooteille ja idässä Uralin rinteille.

Barentsin Euroarktinen neuvoston toiminnalla on kaksi tasoa: valtioiden välinen ja alueiden välinen yhteistyö. Jälkimmäinen tapahtuu Barentsin alueneuvostossa, jossa on 13 jäsenaluetta neljästä maasta. Sekä valtioidenvälisellä että aluetasolla toimii lukuisia eri alojen virkamiestyöryhmiä, muun muassa liikenteen, taloudellisen yhteistyön, kulttuurin, nuorison ja alkuperäiskansojen aloilla.

Euroopan unionin Pohjoisen ulottuvuuden ohjelmassa ovat mukana myös Venäjä, Norja ja Islanti. Pohjoisen ulottuvuuden alue kattaa Luoteis-Venäjän, Itämeren ja Barentsin alueen. Tarkkaa rajausta sille ei ole. Pohjoisen ulottuvuuden tavoitteena on käytännön yhteistyön avulla tukea alueen vakautta, hyvinvointia ja kestävää kehitystä. Toiminnan ytimessä ovat kumppanuudet, joita on ympäristön, liikenteen ja logistiikan, kulttuurin sekä sosiaali- ja terveystyön aloilla. Venäjän ja EU:n väliset talouspakotteet ovat haitanneet ohjelmien rahoitusta.

Arktisten maiden parlamentit ovat harjoittaneet arktista yhteistyötä jo 1990-luvulta lähtien, ja ne tapaavat joka toinen vuosi arktisissa parlamentaarikkokonferensseissa. Myös Pohjoismaiden neuvostolla on oma arktinen ohjelmansa. Färsaarten, Islannin ja Grönlannin parlamenteilla on Läntisellä Atlantilla yhteinen elin, West Nordic Council.

Useimmat arktisen alueen ilmiöt ja kehityskulut ovat luonteeltaan valtioiden rajat ylittäviä. Tämän vuoksi arktinen tiedemaailma on verkostoitunut jo varhain. Molempia napa-alueita tutkiva kansainvälinen polaarivuosi järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1800-luvun lopulla. Kaikkiaan tapahtuma on pidetty neljästi, viimeksi 2007–2009.

Kansainvälisen polaarivuoden projekti Kinnvika vei Arktisen keskuksen jäätikkötutkijoita Huippuvuorille vuonna 2008. Kuva: Emilie Beaudon

Kansainvälinen arktinen tiedekomitea IASC syntyi 1980-luvun lopulla ja siitä on kehittynyt eräänlainen arktisen tieteen kattojärjestö. Arktisuus koskettaa monia eri tieteenaloja ja verkostoissa on mukana tutkijoita hyvin monista maista: arktisen alueen tutkimus ei ole rajoittunut vain arktisten maiden tutkimuslaitoksiin.

Kiinan tutkimusasema Huippuvuorilla. Kuva: Anna-Liisa Ylisirniö

Arktisen alueen korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat järjestäytyneet Arktinen yliopisto (University of the Arctic) -verkostoon, joka organisoi muun muassa opiskelijavaihtoa ja temaattisia tutkimusverkostoja. Jäseninä on sekä arktisella alueella että sen ulkopuolella sijaitsevia yliopistoja.

Valtioiden ja tutkimuslaitosten ohella myös monet kansainväliset järjestöt toimivat arktisella alueella. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään erityisesti arktiseen alueeseen keskittyvää kansainvälistä ympäristöjärjestöä. Maailmanlaajuisesti toimivat WWF ja Greenpeace ovat aktiivisia myös arktisella alueella.

Arktinen liike-elämä on järjestäytynyt Arktiseen talousneuvostoon, jonka puheenjohtajuus seuraa Arktisen neuvoston rytmiä. Neuvoston tavoitteena on edistää yritystoimintaa ja taloudellista kehitystä arktisella alueella.

Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssissa kokoonnuttiin vuonna 2017 keskustelemaan muun muassa kestävästä kehityksestä.

Maailmalla järjestetään hyvin paljon erilaisia arktisuuteen liittyviä kokouksia ja konferensseja. Osa niistä on aiheeltaan yleisiä, osa keskittyy tiettyyn teemaan. Säännöllisesti toistuvia ovat esimerkiksi:

• Arctic Circle (Reykjavik, joka vuosi)
• Arctic Frontiers (Tromssa, joka vuosi)
• Arctic: Territory of Dialogue (Venäjä, joka toinen vuosi)
• Rovaniemi Arctic Spirit Conference (Rovaniemi, joka toinen vuosi)
• Arctic Futures (Bryssel, joka vuosi)
• UArctic Congress (kiertävä)
• Arctic Science Summit Week (kiertävä)

Etelämantereen asioista keskustellaan yhteisen Etelämannersopimuksen kautta. Sen sijaan kansainvälistä oikeudellisesti sitovaa arktista sopimusta ei ole olemassa. Arktinen neuvosto on perustettu julistuksella eikä sopimuksella eli se edustaa niin sanottua soft-law instrumenttia, jossa valtiot eivät ole mukana oikeudellisesti sitovalla tavalla.

Napa-alueiden oleelliset erot yhteistyön kannalta ovat:

• Etelämanner ei ole minkään valtion omaisuutta. Arktisen alueen jokainen maa-alue on osa jotain valtiota. Vain Huippuvuoria koskee erityinen sopimus (Svalbard Treaty).
• Etelämantereella ei asu ketään vakituisesti. Arktisella alueella on noin neljä miljoonaa asukasta.
• Etelämanner on meren ympäröimä manner. Pohjoisessa on napa-alueella meri, jota reunustavat mantereet ja saaret. Pohjoisessa vaikuttavat merenkulkua ja merialueiden hallintaa koskevat säännöt ja sopimukset.
• Etelämanner on sopimuksen mukaan vain rauhanomaisessa ja tieteellisessä käytössä. Arktisilla alueilla sotilaallinen ja taloudellinen läsnäolo on vahvaa.

Anatov- eli Antti-koneita Etelämantereella. Kuva: Kristiina Virkkunen / Finnarp