Uutisia

Kiinalainen arvovieras tutustui Rovaniemellä arktiseen tutkimukseen     5.6.2013
Kiinan neuvoa-antavan konferenssin puheenjohtaja Yu Zhengsheng vieraili Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa kesäkuun alussa 2013.

 

Arktisen instituutin korjaustyöt alkavat kesäkuussa    31.5.2013
Arktisen Instituutin ulkoseinien tiivistyskorjaustyöt alkavat kesäkuun alussa Lapin Maakuntamuseon tiloista ja jatkuvat juhannuksen jälkeen Lapin yliopiston tiloihin. Kiinteistöosakeyhtiö Arktinen instituutti sijaitsee Arktisen keskuksen yhteydessä.

 

Tiedettä ja tarinoita revontulista    28.5.2013
Arktikum tiedekeskuksessa sukelletaan revontulien salaperäiseen maailmaan. Tutkimus ja kertomukset kietoutuvat toisiinsa Arktisen keskuksen uudessa Aurora borealis -näyttelyssä. Esimerkiksi revontulien aikana kuuluvat äänet saavat tukea niin saamelaisten perinnetiedosta kuin nykytutkimuksesta.

 

Arktinen keskus teki kirjan ulkoministeriölle    16.5.2013
Ulkoministeriön Eurooppatiedotus julkisti 16. toukokuuta 2013 arktista aluetta ja sen tulevaisuutta käsittelevän kirjan Arktinen kutsuu – Suomi, EU ja arktinen alue. Kirjan ovat kirjoittaneet tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä ja tiedetoimittaja Marjo Laukkanen Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta.

 

Kalottiakatemia keskustelee Arktisen alueen luonnonvaroista ja maankäytöstä Rovaniemellä ja Inarissa    16.5.2013
Kansainvälinen tieteellinen symposium Kalottiakatemia kokoontuu torstaina ja perjantaina 16.–17.5. Rovaniemellä sekä lauantaina 18.5. Inarissa. Vuosittain järjestettävän symposiumin istunnoissa pohditaan tänä vuonna luonnonvaroihin liittyvän geopolitiikan suhdetta energiaturvallisuuteen sekä niiden välistä yhteyttä arktisilla alueilla. Symposiumiin osallistuu tutkijoita Pohjoiskalotin lisäksi muun muassa Kanadasta ja Venäjältä.

 

Arktinen kutsuu keskustelemaan    15.5.2013
Barents Café -tilaisuudessa maanantaina 20. toukokuuta kello 14 alkaen Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä ja tiedetoimittaja Marjo Laukkanen kertovat Arktinen kutsuu – Suomi, EU ja arktinen alue -kirjan taustoista ja sisällöstä. Lisäksi Martti Ruokolainen kertoo tilaisuudessa Ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen toiminnasta.

 

Barents Mediasphere vie toimittajia Venäjälle    19.4.2013
Yhteensä 20 pohjoissuomalaista ja pohjoisnorjalaista toimittajaa monista eri tiedotusvälineistä matkustaa maanantaina 22. huhtikuuta Murmanskin alueelle tutustumaan paikallisiin oloihin ja alueen mediamaailmaan. Toimittajakurssin toteuttajana on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän johtama Barents Mediasphere -projekti. Kurssi järjestetään Murmanskissa ja Apatiitissa 22.–28.4.

 

Lapin yliopisto aktiivisena Shanghaissa    19.4.2013
Shanghain kansainvälisten suhteiden instituutti isännöi 16.–17.4.2013 järjestettyä seminaaria, jonka teemana oli arktisen alueen turvallisuus ja kansainvälinen yhteistyö. Seminaari järjestettiin Shanghaissa, Kiinassa. Järjestelyihin osallistuivat myös Lapin yliopisto sekä Geopolitiikan ja turvallisuuden tutkimuksen temaattinen verkosto, jota johtaa arktisen politiikan professori Lassi Heininen Lapin yliopistosta. Heininen toimi myös seminaarin vetäjänä.

 

Valokuvakilpailu Barentsin alueesta    10.4.2013
Minun Barentsin alueeni -valokuvakilpailu kannustaa kaikkia valokuvauksesta kiinnostuneita tiivistämään näkemyksensä Barentsin alueesta valokuvan muotoon. Valokuvakilpailussa etsitään inspiroivia kansikuvia uuteen tieteelliseen lehteen Barents Studies: Peoples, Economies and Politics.

 

Norjan parlamentin arktinen valtuuskunta vierailee Arktisessa keskuksessa     5.4.2013
Norjan parlamentin Stortingetin arktinen valtuuskunta vierailee Rovaniemellä ja Helsingissä 8.–10. huhtikuuta. Rovaniemellä vieraat tutustuvat muun muassa Lapin yliopiston Arktiseen keskukseen sekä keskustelevat kaupunginjohtaja Esko Lotvosen kanssa Barentsin alueen taloudelliseen yhteistyöhön liittyvistä kysymyksistä.

 

Edellinen 1 2 3 ... 61 62 63 64 65 ... 80 81 82Seuraava

Tapahtumia

Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi
5.5.2025 9:00–7.5.2025 16:00
Paikka:

FRISP 2025
16.6.2025 9:00–18.6.2025 17:00
Paikka:

Critical Arctic Studies Symposium
7.10.2025 9:00–9.10.2025 17:00
Paikka: