Uutisia

Luentoja Pohjois-Amerikan intiaanien asemasta     7.9.2012
Pohjois-Amerikan intiaanien sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin asemiin perehtynyt itävaltalainen professori Klaus Frantz Innsbruckin yliopiston maantieteen laitokselta luennoi Arktisessa keskuksessa torstaina 13. syyskuuta ja Lapin yliopistolla maanantaina 17. syyskuuta.

 

Rovaniemen pesimälinnusto kartoitettu     5.9.2012
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Luontoselvitys- ja YVA-palveluiden koordinoima Rovaniemen kaupunkilintuatlas -projekti päättyi elokuussa 2012. Hankkeen päätuotos, Rovaniemen pesimälinnusto -julkaisu on nyt saatavilla lintu- ja luontoharrastajien, ympäristöviranomaisten ja opetussektorin käyttöön. Rovaniemen pesimälinnusto kartoitettiin tutkijoiden, lintuharrastajien ja kaupunkilaisten välisellä yhteistyöllä.

 

Väitös: Alue- ja paikallishallinto mukaan Arktisen neuvoston toimintaan    3.9.2012
Paikallis- ja aluehallinnon toimijat tulisi liittää nykyistä tiiviimmin mukaan Arktisen neuvoston toimintaan. Myös pohjoisen ja arktisen alueen kansainvälisten yhteistyöelinten välistä työnjakoa ja tehtäviä olisi syytä selkiyttää, toteaa Waliul Hasanat väitöstutkimuksessaan.

 

Polaarioikeuden symposium kokoaa Rovaniemelle tutkijoita ympäri maailmaa     3.9.2012
Rovaniemellä järjestetään 6.–8. syyskuuta 2012 kansainvälisesti merkittävä arktisia ja antarktisia kysymyksiä tarkasteleva oikeustieteellinen konferenssi, Polaarioikeuden symposiumi.

 

Rehtorin aamukahvit     28.8.2012
Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotolan aamukahvitilaisuudet henkilökunnalle ja opiskelijoille jatkuvat kahvila Lovisassa keskiviikkona 5.9.2012 kello 8.30.

 

Lapsuin ja Lehmuskallion uusimman elokuvan ensi-ilta Arktikumissa     27.8.2012
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uusin elokuva Yksitoista ihmisen kuvaa esitetään ensinäytöksenä torstaina 30.8.2012 klo 18.00 Arktikum-talon Polarium –teatterissa, Pohjoisranta 4, Rovaniemi.

 

Symposium luotaa aluekehityksen suuntia Barentsilta Uuteen-Seelantiin    27.8.2012
Kansainvälisesti tunnettu kulttuurimaantieteilijä Wendy Larner pitää pääpuheenvuoron torstaina 30. elokuuta 2012 Northern political economy -symposiumissa Rovaniemellä. Larner on tutkinut uusliberaalia hallintaa maailmanlaajuisesti ja tarkastellut sen toteutumista erityisesti Uudessa-Seelannissa. Symposium tarjoaa mahdollisuuden vertailla uusliberaalin hallinnan käytäntöjä Barentsin alueella sekä toisella puolella maapalloa, lähempänä eteläistä napapiiriä sijaitsevassa Uudessa-Seelannissa.

 

Barentsin keittiöissä / In the kitchens of Barents     15.8.2012
Mitä karhu tekee tiellä ja miksi on tärkeää päästä vierailemaan keittiöissä? Lapin yliopiston uusin video vastaa muiden muassa näihin kysymyksiin.

 

Mille maille kuuluu vastuu ilmastonmuutoksesta?    14.8.2012
Uuden tutkimuksen mukaan kehittyneen maailman (teollisuusmaiden) päästöt ovat aiheuttaneet valtaosan ilmastonmuutoksen vaikutuksista. On lisäksi todettu, että vaikka nämä maat ovat vastuussa kahdesta kolmasosasta ennen vuotta 2005 tapahtuneesta lämpenemisestä, jatkossa kehittyneiden maiden lupaukset hiilidioksidipäästöjen vähennyksistä vähentäisivät lämpenemistä vain kolmanneksella.

 

Uusi Barentsin aluetta koskeva tutkimushanke alkaa Arktisessa keskuksessa     7.8.2012
Tutkimusprofessori Monica Tennbergin johtamassa hankkeessa tarkastellaan valtion roolia kestävän kehityksen edistäjänä eri puolilla Barentsin aluetta. Aihetta lähestytään paikallisten yhteisöjen näkökulmasta.

 

Edellinen 1 2 3 ... 67 68 69 70 71 ... 80 81 82Seuraava