Englanninkielinen lehti sisältää vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita ja kirja-arvioita sekä esittelee Barentsin alueesta kiinnostuneita nuoria tutkijoita. Lehti on kaikille lukijoille ilmainen.
Ensimmäisen numeron vastuullinen päätoimittaja on tutkimusprofessori Monica Tennberg Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta. Lehdellä on kiertävä päätoimittajuus ja seuraavien numeroiden julkaisemisesta vastaavat Luzin taloustutkimuksen instituutti Kuolan tiedekeskuksesta Venäjältä sekä Tromssan yliopiston Barents-instituutti Norjasta.
Tänä vuonna lehteä ilmestyy yhteensä neljä numeroa, joista kolme ovat tieteellisiä ja yksi yleistajuinen aikakauslehti.
– Lehden tavoitteena on tarjota lukijoilleen uutta tutkimukseen perustuvaa mutta kuitenkin ihmistä lähellä olevaa tietoa Barentsin alueesta. Lehti pyrkii näin ollen lisäämään ymmärrystä alueen luonteesta niin Barentsin alueella kuin sen ulkopuolella, kertoo tutkimusprofessori Monica Tennberg.
Uuden journaalin perustamisen on mahdollistanut kolmen tutkimuslaitoksen yhteistyöprojekti, jota rahoittaa Euroopan unionin Pohjoiskalotin ja Luoteis-Venäjän välinen yhteistyöohjelma Kolarctic ENPI CBC. Hanketta koordinoi Lapin yliopiston Arktinen keskus.
Lisätietoja:
Monica Tennberg
Tutkimusprofessori, Arktinen keskus, Lapin yliopisto
P. 0400 192 005
monica.tennberg (at) ulapland.fi
Anne Raja-Hanhela
Projektikoordinaattori, Arktinen keskus, Lapin yliopisto
P. 040 484 4028
anne.raja-hanhela (at) ulapland.fi
|