Kravun kääntöpiirin lämmösta napapiirille – harjoittelukokemus Arktisesta keskuksesta

29.3.2022
   

   

Ningning Sun saapui tammikuussa kolmen kuukauden harjoittelujaksolle Arktiseen keskukseen. Hän työskenteli pääasiassa Charter-tutkimushankkeen parissa ja avusti luonnon monimuotoisuuteen, maankäyttöön ja arktisten sosiaaliekologisten järjestelmien kestävyyteen liittyvien toimintavaihtoehtojen kartoittamisessa.

Ningning on kotoisin Xiamenin kaupungista Kiinasta ja suorittaa tällä hetkellä toisen vuoden taloustieteen ja ympäristötutkimuksen opintoja Dartmouth Collegessa Yhdysvalloissa. Hän kiinnostui kylmistä olosuhteista, napa-alueiden ympäristökysymyksistä ja ilmastonmuutoksesta jo lukiossa. Ningning toivoi pääsevänsä arktiselle alueelle tai Etelämantereelle paikan päälle avustamaan kiinnostaviin projekteihin ja tutkimushankkeisiin ja kyseli sinnikkäästi mahdollisuuksien perään. Koronapandemian viimein hieman hellittäessä tilaisuus tulla harjoittelijaksi Rovaniemelle aukesi.

Ningning kokee oppineensa harjoittelun aikana valtavasti ja saaneensa tehdä todella merkityksellistä työtä. Hän on erityisen kiitollinen siitä, kuinka hänen näkemyksiään ja ideoitaan arvostettiin, vaikka hän onkin vasta opintojensa alkupuolella. Parhaiten Ningningille jäi mieleen tutkijoiden ja työkavereiden kanssa käydyt keskustelut kahvitauoilla, jolloin hän kyseli ahkerasti tutkimuksesta ja tutkimusmenetelmistä. Häntä kiinnostaa muun muassa kestävä kehitys, yhteiskuntavastuu ja ilmastonmuutoksen vaikutukset paikallisiin yhteisöihin sekä kokemukset kenttätyöstä.

Ningning koki harjoittelunsa aikana myös aivan uudenlaisessa ympäristössä elämisen – revontulet, talven kylmyys ja pimeys olivat hänelle aivan uusia kokemuksia. Ningning pitää tärkeänä, että uskaltaa lähteä myös jatkossa aivan uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, sillä ne ovat todella opettavaisia ja arvokkaita kokemuksia. Tulevaisuudessa hän toivoo voivansa jatkaa työskentelyä esimerkiksi kestävän kehityksen parissa. Nyt harjoittelun päätyttyä, Ningning on todella kiitollinen kokemuksestaan ja kaikesta tuesta, jota hän on saanut.

ningning4_550x367.jpg

Teksti: Vilma Kallio, tiedeviestinnän harjoittelija, Arktinen keskus
Kuvat: Vilma Kallio, Ningningin kotialbumi

ningning1_550x367.jpg

 
 
Lisää uutisia