Jukolan viestin sanoma suunnattiin Lapin yliopiston Arktiselle keskukselle

23.8.2021
   

Rovaniemellä 21.-22. elokuuta pidetyn Jukolan viestin sanoma suunnattiin tänä vuonna Lapin yliopiston Arktiselle keskukselle. Vuosikymmenten ikäisen perinteen mukaan voittajajoukkueen ankkuri lukee pian maaliin tulonsa jälkeen sanoman, jolla tervehditään jotain ajankohtaista yhteisöä tai ryhmää tai kiinnitetään huomiota johonkin tärkeään asiaan.

   

Rovaniemellä 21.-22. elokuuta pidetyn Jukolan viestin sanoma suunnattiin tänä vuonna Lapin yliopiston Arktiselle keskukselle. Vuosikymmenten ikäisen perinteen mukaan voittajajoukkueen ankkuri lukee pian maaliin tulonsa jälkeen sanoman, jolla tervehditään jotain ajankohtaista yhteisöä tai ryhmää tai kiinnitetään huomiota johonkin tärkeään asiaan.

Rovaniemellä viestin vastaanottajana oli Arktinen keskus, minkä kautta sanoma suunnattiin myös tiedon lisäämiseen arktisesta alueesta ja arktisen luonnon säilyttämiseen. Kolme edellistä viestin vastaanottajaa ovat olleet opetushallitus, puolustusvoimat ja satavuotias Suomen tasavalta. Aiemmin viesti on osoitettu myös useille järjestöille ja muille yleishyödyllisille toimijoille.

– Tämä on todella upea kunnianosoitus Arktisen keskuksen työlle. Tunnen koko työyhteisön puolesta valtavaa iloa ja ylpeyttä. Samalla tämä velvoittaa vahvasti meitä jatkamaan työtämme arktisen alueen kestävyyden puolesta ja arktisen tiedon ja ymmärryksen lisäämiseksi, sanoo Arktisen keskuksen johtaja Johanna Ikävalko.

Sanoman luki varhain sunnuntaiaamuna Jukolan viestin voittaneen joukkueen Stora Tunan ankkuri Eemil Svensk. Arktisen keskuksen puolesta sanoman vastaanotti tutkimusprofessori Timo Koivurova.

Viestin koko sanoma kuuluu seuraavasti:

”Sinisenä kaarteli taivas, ilmassa liehtoi hiljainen länsituuli, uudessa lehtivaipassansa välkkyi mäellä koivu, ja valkeavaahtoinen pihlaja levitti tuoksua ympärillensä kauas.”

Näin kuvaa kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi suomalaisen luonnon kauneutta alkukesän hetkellä.

Puhdas luonto, puhdas ilma tai puhtaat vedet eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä. Lapin yliopiston Arktinen keskus edistää pohjoisen alueen kestävyyttä lisäämällä ymmärrystä arktisesta alueesta. Työtä tehdään yhdistämällä korkeatasoista tutkimusta ja välittämällä tieteellistä tietoa päättäjille sekä suurelle yleisölle.

Olemme napapiirin tuntumassa Lapin valoisassa kesäyössä kuljettaneet viestimme Vennivaaran vaativilla kallioilla ja ympäröivillä hetteisillä soilla kiittääksemme Arktista keskusta ja kaikkia muita tahoja, jotka työllään ja esimerkillään haluavat vaikuttaa siihen, että arktisen luonnon ainutkertainen kauneus ja puhtaus säilyvät tuleville sukupolville.

Rovaniemellä 22. elokuuta 2021

Jukolan viestin suunnistajat

 

Lisätietoja:

Markku Heikkilä
Tiedeviestinnän päällikkö, Lapin yliopiston Arktinen keskus
040 484 4300, markku.heikkila(at)ulapland.fi

Jukolan sanoman luovutus Mäntyvaaran kilpailukeskuksessa.

 
 
Lisää uutisia