Sopeutumista edistävät toimenpiteet muuttuvalla arktisella alueella -hanke (AACA – Adaptation Actions for a Changing Arctic) pyrkii vastamaan Barentsin alueen toimijoiden, elinkeinojen ja päättäjien tietotarpeisiin muutoksen luonteesta, nopeudesta, vaikutuksista ja sopeutumisen vaatimuksista. Kartoitus toteutetaan kokoamalla ja analysoimalla hajallaan olevaa tutkimustietoa. Ilmastonmuutoksen lisäksi otetaan huomioon sekä ympäristölliset että sosioekonomiset muutokset lyhyellä (2030) ja pitkällä (2080) aikavälillä.
– Hanke on tärkeä, koska tuo esille arktisen alueen erilaisuuden. Barentsin alue eroaa muista arktisista alueista siinä, että täällä on eniten ihmisiä, monipuolista taloudellista toimintaa ja rajoja ylittävää, kansainvälistä yhteistyötä. Sopeutumisen haasteetkin ovat suuria, kertoo Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Monica Tennberg, joka toimii Barentsin raporttia valmistelevan työryhmän yhtenä puheenjohtaja.
Suomesta hankkeeseen osallistuu tutkijoita Arktisesta keskuksesta, Metsäntutkimuslaitoksesta, Ilmatieteen laitoksesta sekä Suomen ympäristökeskuksesta. Hanketta koordinoi Suomessa Lapin yliopiston Arktinen keskus.
Hanke toteutetaan kansainvälisenä asiantuntijoiden yhteistyönä kolmella alueella, joita ovat Barents (Suomi, Ruotsi, Norja, Venäjä), Baffin Bay ja Davis Strait (Kanada, Tanska/Grönlanti) sekä Bering, Beufort ja Chukchi (Yhdysvallat, Kanada, Venäjä). Keskeisenä tavoitteena on edistää alueen toimijoiden keskinäistä vuorovaikutusta, ja hankkeen puitteissa järjestetään päätöksentekoa tukevia seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja työpajoja.
Vuosina 2014–2017 toteutettavaa hanketta rahoitetaan Suomen osalta valtioneuvoston päätöksentekoa tukevasta selvitys- ja tutkimustoiminnan määrärahoista, joita koordinoi liikenne- ja viestintäministeriö. Hanketta tukevat myös ympäristö- ja ulkoasiainministeriöt.
Lisätietoja:
tutkimusprofessori Monica Tennberg, Lapin yliopiston Arktinen keskus
puh.0400 192 005, monica.tennberg(at)ulapland.fi
|