Kuolema lammella, Kuoleman ironia... Vuoden luontokuvat yllättävät Lapin yliopiston Arktisen keskuksen kevätnäyttelyssä. Monia kuvia yhdistää kuolema, onpa niistä pari otettu jopa kuoleman hetkellä. Näihin kuuluu myös voittajakuva Elävältä nielty. Kaikki palkitut kuvat ovat esillä tiedekeskuksessa Arktikumissa 18.3.–20.4.2014.
|
|

Jukka-Pekka Tikkanen: Elävältä nielty
Jukka-Pekka Tikkasen ottamassa voittajakuvassa käärme on juuri nielaisemassa vaskitsan. Tuomariston mukaan kuva on niin käsittämättömän huikea, että sitä katsellessa menevät kylmät väreet pitkin selkää. Tikkanen kertoo voittajakuvan syntyneen, kun käärmeen nielemä lisko avasi silmänsä vielä viimeisen kerran.

Juan Carlos Claros Cruz: Uusi alku
Yleisön suosikkikuva -äänestyksen voitti Juan Carlos Claros Cruzin tuhkelosienikuva Uusi alku, joka voitti myös Kasvit-sarjan. Nuorten sarjan voitti puolestaan pudasjärveläinen Johannes Koivuluoma kuvallaan Kurre hirrellä.

Johannes Koivuluoma: Kurre hirrellä
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry on järjestänyt Vuoden Luontokuva -kilpailua vuodesta 1981 alkaen. Kilpailuun voi osallistua kuvilla, jotka on kuvattu maamme rajojen sisäpuolella. Tällä kertaa yli tuhat kuvaajaa lähetti kilpailuun 11 555 kuvaa – määrä on kilpailun historian suurin.
Lisätietoja kilpailun verkkosivuilla
Vuoden luontokuvat 2013
18.3.–20.4.2014
Arktikum-tiedekeskus, Pohjoisranta 4, Rovaniemi
LaY/AK/ML |