Barentsin nuoret toimittajat verkottuvat ja kuvaavat yhdessä

24.4.2014
   

Arktikumin pihalta Rovaniemeltä suuntasi keskiviikkoaamuna 23.4. pikkubussi kohti Norjan Kirkkoniemeä kyydissään kymmenkunta nuorta pohjoissuomalaista toimittajaa ja media-alan opiskelijaa, osa heistä ensimmäistä kertaa matkalla Jäämeren suuntaan. Perillä heitä odotti samanikäisiä kollegoita Luoteis-Venäjältä ja Pohjois-Norjasta.

   

Uutiskuva_Nuoret_toimittajat_web.jpg 

Barents Mediasphere –projekti tuo neljäksi päiväksi yhteen 30 nuorta toimittajaa, jotka toistensa tapaamisen ohessa paneutuvat valokuvaamiseen ja videon editointiin älypuhelimella. Harjoituskohteina ovat niin Hurtigruten-laiva kuin Etelä-Varangin kaivos.

- Nuoret toimittajat ovat avainasemassa, kun ajattelee pohjoisen tiedonvälityksen tulevaisuutta. On tärkeää tarjota alueen nuorille toimittajille tilaisuus verkostoitua, perehtyä eri maiden digitaaliseen journalismiin ja oppia uutta, sanoo projektikoordinaattori Virpi Komulainen.

Suomesta mukana on nuoria toimittajia ja kuvaajia Inarista, Oulusta, Raahesta ja Rovaniemeltä sekä media-alan opiskelijoita Lapin yliopistosta, Oulun ammattikorkeakoulusta ja Lapin ammattikorkeakoulusta.

Viikonvaihteessa Kirkkoniemessä pidetään myös Barentsin alueen Barents Press International –toimittajaverkoston vuosiseminaari, johon nuoret toimittajat osallistuvat. Tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 140 osallistujaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä.

Barentsin alueen nuorten toimittajien tapaamisen järjestää EU:n ulkorajayhteistyötä tukevan Kolarctic ENPI CBC –ohjelman kautta rahoitettu Barents Mediasphere -projekti, joka kestää vuoden 2014 loppuun ja jota johtaa Lapin yliopiston Arktinen keskus. Projektikumppaneita ovat Venäjän valtion alueellinen radio- ja tv-yhtiö GTRK Murman ja Norjan Barents-sihteeristön yhteydessä toimiva uutissivusto Barents Observer.

Barents Mediasphere -projektin tavoitteena on parantaa rajat ylittävää tiedonkulkua Barentsin alueella. Se on järjestänyt toimittajakursseja Suomessa ja Venäjällä sekä luonut Barentsin alueen päätoimittajille keskustelufoorumin, josta pyritään kehittämään vuosittainen tapahtuma. Lokakuussa 2014 Barentsin päätoimittajat kutsutaan Rovaniemelle alueen toiseen vastuutoimittajatapaamiseen.

 

Lisätiedot:

Projektikoordinaattori Virpi Komulainen
Virpi.komulainen@ulapland.fi,  040 4844 154

Tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä
Markku.heikkila@ulapland.fi, 040 4844300


www.barentspress.org

Tiedote/Arktinen keskus/MH/VK/JL


 
 
Lisää uutisia