Barents Mediaspheren tavoitteena on lisätä rajat ylittävää tietoa ja median kanssakäymistä. Arktisella keskuksella on vahva rooli Barentsin aluetta koskevan tiedon välittäjänä.
– Säästöpaineiden keskellä elävien pohjoisten tiedotusvälineiden on nykyään vaikea järjestää itse rajat ylittäviä juttumatkoja. On kuitenkin tärkeää säilyttää kosketus myös naapureiden elämään ja päästä itse näkemään ja kokemaan asioita. Projektimme avulla siihen on tilaisuus, sanoo projektin johtaja, Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä.
Kurssi päättyy Barents Press -toimittajaverkoston kokoukseen Apatiitissa.
Ensi vuonna Barents Mediasphere järjestää venäläisille ja norjalaisille journalisteille kurssin Suomessa. Lokakuun alussa 2013 projekti kutsuu Barentsin alueen vastuutoimittajia ensimmäistä kertaa järjestettävään Barentsin alueen päätoimittajatapaamiseen Norjan Kirkkoniemeen.
Arktisen keskuksen projektikumppaneina ovat Murmanskin televisio TV Murman sekä uutissivusto BarentsObserver, joka raportoi Barentsin alueesta Norjan Kirkkoniemestä käsin. Lisäksi yhteistyötä tehdään Suomen, Venäjän, Norjan ja Ruotsin pohjoisten alueiden alueen toimittajaverkoston Barents Pressin kanssa.
Barents Mediasphere -projektia rahoittaa EU:n Kolarctic ENPI -ohjelma.
Projektin verkkosivu
Kolarctic ENPI CBC -ohjelma
Lisätiedot:
Markku Heikkilä
Projektin johtaja
P. 040 484 4300
markku.heikkila (at) ulapland.fi
Virpi Komulainen
Projektikoordinaattori
P. 040 484 4154
virpi.komulainen (at) ulapland.fi
LaY/AK/MH |