Arktinen Suomi 2017 -hankkeessa on useita eri osia, joista muodostuu yhtenäinen arktinen kokonaisuus. Ensi vuonna Suomi toimii myös Arktisen neuvoston puheenjohtajana.
– Edessä on Suomelle merkittävä arktinen vuosi, ja haluamme olla tässä mukana kansallisen tason toimijana, sanoo hankkeen vetäjä, Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä.
Helsingin kirjamessuilla 27.10. julkistettavan Arktinen kattaus -kirjan ja siihen liittyvien videoiden pohjalta kootaan aineistoa, jonka pohjalta esimerkiksi Suomen ulkomailla olevat edustustot voivat esitellä Suomen arktista toimintaa. Korean kansallisessa merimuseossa Busanissa avataan joulukuussa arktinen näyttely, jonka aineisto pohjaa Arktisen keskuksen Arktikumin tiedekeskuksen kokoelmiin.
Suomen arktinen juhlavuosi huipentuu marraskuussa 2017, jolloin Rovaniemellä pidetään Rovaniemi Arctic Spirit -niminen korkean tason arktinen konferenssi. Sen yhteydessä avataan Arktikumiin ”Suomen arktinen expo” -näyttely, jossa on esillä suomalaista arktista osaamista ja teknologiaa. Arktikum on rakennettu Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuoden projektina, joten hanke jatkaa talon ainutlaatuista itsenäisyyden juhlavuosiin liittyvää historiaa.
Myönnetty valtakunnallinen tuki on tarkoitettu erityisesti arktisen expon toteuttamiseen.
Lisätiedot:
Tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä
Arktinen keskus, Lapin yliopisto
040 484 4300, markku.heikkila(at)ulapland.fi
27.10. julkaistavaan Arktinen kattaus -kirjaan liittyvät videot
Rovaniemi Arctic Spirit -seminaarin verkkosivut

LaY/AK/MH
|