Lapin yliopiston Arktinen keskus on luonteva paikka 20-vuotisjuhlaseminaarin järjestämiselle, sillä verkoston kaikkien aikojen ensimmäinen kokous järjestettiin niin ikään Rovaniemellä vuonna 2001.
Arktinen yliopisto eli UArctic (University of the Arctic) on Lapin yliopistolle ja sen Arktiselle keskukselle erittäin merkittävä strateginen kumppani. Arktisen keskuksen tutkijoita toimii aktiivisesti UArcticin temaattisissa verkostoissa ja muutamaa niistä johdetaan Arktisen keskuksen toimesta.
– UArctic tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitua oman ja muiden tieteenalojen tutkijoiden kanssa, mikä on aivan välttämätöntä uuden tiedon tuottamisessa, toteaa Arktisen keskuksen johtaja Johanna Ikävalko.
– UArctic on kuluneen kahden vuosikymmenen aikana osoittanut elintärkeän roolinsa arktisten kysymysten esillä pitämisessä ja uusien yhteistyömahdollisuuksien luomisessa, Ikävalko jatkaa.
Juhlaseminaarin ohjelma koostuu muun muassa katsauksesta verkoston historiaan, arktisten ja ei-arktisten maiden tervehdyksistä sekä temaattisten verkostojen toiminnan esittelyistä.
Arktinen keskus onnittelee 20-vuotiasta Arktista yliopistoa!
UArctic 20 vuotta, juhlaseminaari
maanantai 6.9.2021 klo 15.00
Arktikum, Polarium (livestriimaus)
Seminaarin ohjelma ja linkki livestriimaukseen UArctic-verkoston kotisivuilla
|