Tavoitteena on luoda uudenlainen tiedeviestinnän formaatti, jonka avulla voidaan avata arktista tutkimusta nykyistä paremmin erilaisille kohderyhmille, etenkin nuorille. Apuna ovat uransa alkuvaiheessa olevat tutkijat. Heidän työnsä eli yksittäiset tutkimusaiheet liitetään multimediaa apuna käyttäen osaksi laajempaa kokonaisuutta, kuten arktisten alueiden ilmastonmuutosta tai alkuperäiskansojen oikeuksia. Lähtökohtana on yksityisestä yleiseen etenevä, helppolukuinen tarina.
Kehitettävä vuorovaikutteinen formaatti rakennetaan toimimaan sekä kiinteässä näyttely-ympäristössä että verkkoympäristössä. Apurahan avulla Arktisen keskuksen tiedeviestintä pystyy kehittämään innovoivaa monimediaista formaattia tieteestä tiedottamiseen. Esiteltävät tutkijatarinat edustavat eri tieteenaloja, ja ensimmäinen malli pyritään saamaan valmiiksi kevään 2013 aikana.
Lisätiedot:
Tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä
Lapin yliopisto, Arktinen keskus
P. 040 484 4300
markku.heikkila(at)ulapland.fi |