Laajan kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan jäätiköiden sulamisen aiheuttama merenpinnan nousu on mahdollista puolittaa tällä vuosisadalla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskustelee keskiviikkona 21. huhtikuuta Lapin yliopiston opiskelijoiden kanssa suurvaltapolitiikasta. Tilaisuus on osa kolmeen yliopistoon tehtävää kierrosta, jolla presidentti pohjustaa tulevia Kultaranta-keskusteluita.
Ilmastonmuutoksen aiheuttama merijään häviäminen on vakava uhka jääkarhujen olemassaololle. Myös inuiitti-metsästäjien perinteinen elämäntapa on vaarassa kadota. Arktikumin tiedekeskuksessa esillä olevat Tiina Itkosen valokuvat kuljettavat katsojan lähelle metsästäjiä, heidän perheitään, yhteisöjään ja maisemaansa.
Ilmastonmuutoksella on merkittäviä vaikutuksia porotalouden toimintaedellytyksiin. Poronhoitajien on varauduttava sekä äkillisiin sääilmiöihin että ilmaston ja luonnonolojen hitaisiin muutoksiin pidemmällä aikavälillä.
Yliopistotutkija ja kansainvälisen oikeuden dosentti Tanja Joonan tutkijavierailu on osa viiden arktisen yliopiston Arctic Five -yhteistyötä.
Arktisen keskuksen vuosikertomus 2020 on julkaistu.
Lehden tieteelliset artikkelit tarkastelevat kuinka kestävän kehityksen ja uusliberaalin hallinnan periaatteet kohtaavat yhteisöjen kehityksessä.
Arktisella alueella toimivien öljy- ja kaasuyhtiöiden ympäristövastuullisuus näyttää uuden tutkimuksen mukaan keskimäärin paremmalta kuin kaivosyhtiöillä.
Lapin yliopiston hallitus on helmikuun kokouksessaan nimennyt Arktiselle keskukselle uuden johtokunnan, jonka toimikausi kattaa vuodet 2021-2023. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Matti Hepola.