(Cygnus cygnus)
Pariuskollinen laulujoutsen on Suomen kansallislintu ja eteläisen kyhmyjoutsenen (Cygnus olor) pohjoinen serkku. Lajin kanta taantui voimakkaasti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä voimakkaan metsästyksen ja pesänryöstöjen vuoksi. 1940-luvulla laulujoutsenen esiintyminen rajoittui lähinnä Ylä-Lappiin ja kannan koko oli vain noin 15 paria. Suhtautuminen laulujoutseneen muuttui ja lajin kanta alkoi elpyä rauhoittamisen (1934) ja osin myös Yrjö Kokon (1950) julkaiseman kirjan, Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu, myötä.
Nykyisin laulujoutsen pesii kaikkialla Suomessa 10 000 parin voimin, mutta pesimäkanta on edelleen runsain Pohjois-Suomessa. Laulujoutsenen mieluisimpia pesimäalueita ovat rimpiset aapasuot ja lintujärvet. Suomen laulujoutsenet talvehtivat pääosin Etelä-Ruotsissa, Tanskassa, Alankomaissa ja Saksassa. Viime vuosina muutamia yksilöitä on alkanut talvehtia myös Lapissa, kuten Muonion Jerisjärven Kutunivassa. Laulujoutsen on varsin karaistunut lintulaji, sillä se saapuu pohjoiseen ensimmäisten muuttolintujen joukossa ja lähtee pois vasta vesistöjen jäätyessä. Vaikka rengastusaineistojen mukaan noin 40 prosenttia joutsenista menehtyy ensimmäisenä elinvuotenaan, laulujoutsen on varsin pitkäikäinen lintulaji. Poikasten kehitys munasta muuttokykyiseksi vie pitkään ja esimerkiksi varhainen talven tulo lisää poikaskuolleisuutta. Aikuisten laulujoutsenten yleisin kuolinsyy on voimalinjoihin törmääminen. Vanhin suomalainen joutsen on elänyt 24-vuotiaaksi.
Teksti: Jukka Jokimäki & Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki
Lue lisää laulujoutsenesta:
Lentävä Arktis -etusivulle.