kukkiva-arktis

(Arnica angustifolia)

Isokukkainen arnikki on tunturipaljakoiden ja kurujen keltainen kaunotar, joka kertoo maaperän kalkkipitoisuudesta. Se viihtyy louhikkoisessa maastossa, jossa kivet tarjoavat tuulensuojaa ja varastoivat lämpöä. Arnikki on Suomessa erittäin uhanalainen ja rauhoitettu.

Suomessa arnikkia voi ihastella muun muassa Mallan luonnonpuistossa.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Metsähallitus
• The Flora of Svalbard 
• Canadian museum of nature
  

(Oxyria digyna)

C-vitamiinipitoinen hapro on villiyrtti, jota ovat käyttäneet ravinnoksi niin saamelaiset kuin inuiititkin. Liiallisesti nautittuna se on ihmiselle vaarallinen oksaalihapon takia. Hapro kasvaa tuntureiden lumenviipymäpaikoissa ja puronvarsilla.

Kukkiva hapro on kuvattu Huippuvuorilla elokuussa.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus
• The Flora of Svalbard 
  
• Canadian museum of nature 
  

(Rubus chamaemorus)

Hillan marjoja syövät ihmiset ja monet muut eläimet, mikä hyödyttää kasvia. Suoliston läpi kulkevat siemenet itävät tutkimusten mukaan paremmin kuin syömättömien marjojen siemenet. Hillan sato vaihtelee paljon. Kukinta epäonnistuu herkästi esimerkiksi hallaöiden tai rankkasateiden takia.

Hillan marja on raakana punainen ja kypsänä keltainen.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus
  
• The Flora of Svalbard
  
• Canadian museum of nature
  

(Vaccinium uliginosum)

Juolukka on yleinen koko Suomessa, mutta se kasvaa pohjoisessa matalampana kuin etelässä. Kukissa on voimakas tuoksu, jolla kasvi houkuttelee luokseen pölyttäjiä. Juolukan marjat ovat syötäviä mutta vetisiä. Saamelaiset ovat käyttäneet juolukkaa niin teeyrttinä kuin ravintona, kuten muitakin syötäviä luonnonmarjojamme.

Juolukka hehkuu ruskan aikaan näyttävänä.

Lisätietoja:

• Luontoportti
•  Suomen lajitietokeskus
•  The Flora of Svalbard
•  Flora of the Canadian Arctic Archipelago

(Ranunculus glacialis)

Kuvaavasti nimetty jääleinikki on maailman pohjoisimpana – Itä-Grönlannissa – kukkiva kasvi. Se viihtyy viileissä ja kosteissa paikoissa. Terälehtien väri muuttuu kesän aikana valkoisesta vaaleanpunaiseksi. Jääleinikki kuuluu niihin arktisiin lajeihimme, jotka kärsivät ensimmäisinä ilmaston lämpiämisestä. Myös porojen laidunnus uhkaa jääleinikkejä.

Suomessa jääleinikki kasvaa vain Kilpisjärven tuntureilla.

Lisätietoja

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus
  
• The Flora of Svalbard 
  

(Trollius europaeus)

Kaunis kullero on Lapin maakuntakukka. Se suosii pohjoisia lehtoja ja niittyjä mutta viihtyy myös etelämpänä. Kukka on keltainen ja pallomainen. Ensimmäiset kullerot puhkeavat kukkaan jo toukokuussa, mutta otollisissa olosuhteissa kasvi kukkii syksylläkin. Kulleron tärkein pölyttäjä on pieni kärpänen, jonka toukka elää kukassa. Ihmiselle kullero on myrkyllinen.

Kullero kukkii Rovaniemellä syyskuussa. Kuva: Marjo Laukkanen

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus
• Kulleron geneettinen vaihtelu

(Saxifraga aizoides)

Kultarikko kasvaa kalkkipitoisessa ja kosteassa maassa. Se suosii ravinteikkaita lettosoita, joissa on lähteitä tai puroja. Kultarikko on Suomessa harvinainen ja kasvaa runsaimpana Kilpisjärvellä. Kukkien väri on usein keltainen ja punapilkkuinen, mutta toisinaan voi nähdä punakeltaisia tai jopa purppuranpunaisia yksilöitä.

Kultarikko kukkii Storfjordissa Pohjois-Norjassa.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus
• The Flora of Svalbard
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago 
  

(Phyllodoce caerulea)

Tunturikankailla viihtyvän kurjenkanervan lehdet ovat ainavihannat, neulasmaiset ja nahkeat. Lehdissä olevat öljypisarat ehkäisevät jäätymistä. Myös juurissa on öljypisaroita, jotka toimivat vararavintona. Kanervakasvin juurissa elää myös symbioottisia sieniä, jotka välittävät kasville ravinteita ja joille kasvi välittää hiilihydraatteja.

Itsepölytteisen kurjenkanervan siemenet leviävät tuulen mukana.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Viola biflora)

Keltainen lapinorvokki erottuu pohjoisten kasvien joukossa hentoudellaan. Kukka on hallanarka ja kaipaa talvisin lumen antamaa suojaa. Lapissa kasvia levittävät kukkia syövät porot, joiden suoliston läpi siemenet siirtyvät uusille kasvupaikoille. Lapinorvokki kasvaa myös arktisen alueen ulkopuolella, esimerkiksi Kiinan vuoristoissa.

Lapinorvokki kasvaa tunturialueilla ja viihtyy kosteassa maaperässä.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus
  

(Rhododendron lapponicum)

Nimestään huolimatta lapinalppiruusu ei ole ruusu, vaan se kuuluu kanervakasveihin. Se on matalampi kuin monet Himalajalla kasvavat sukulaisensa. Lapinalppiruusu kasvaa Suomessa lähinnä Kilpisjärven suurtuntureilla, ja se onkin meillä rauhoitettu. Lapinalppiruusu puhkeaa kukkaan yleensä heti lumien sulettua.

Lapinalppiruusu on kuvattu Abiskossa Pohjois-Ruotsissa.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Dryas octopetala)

Lapinvuokko on Islannin kansalliskukka. Se on nostettu tunturikasvillisuuden keulakuvaksi myös Suomessa, vaikka se onkin täällä harvinainen. Tunturikankailla viihtyvä lapinvuokko tunnetaan pitkäikäisyydestään: sitkeä kasvi voi elää jopa yli satavuotiaaksi.

Lapinvuokko muodostaa tunturikankaille tiheän mattomaisia kasvustoja.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• The Flora of Svalbard
  

(Cassiope tetragona)

Inuiitit ovat käyttäneet liekovarpiota polttoaineena. Kasvin nimi – itsutit – tarkoittaa polttoainetta tulelle. Suomessa liekovarpio kasvaa Kilpisjärven tuntureilla. Lehdet talvehtivat ja kasvavat varrenmyötäisesti. Liekovarpion vuosikasvun avulla on tutkittu ilmastohistoriaa.

Liekovarpio on tunturivarvuistamme pohjoisin.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• The Flora of Svalbard 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago 
• Ilmaston tutkiminen liekovarpion avulla
  

(Ranunculus nivalis)

Tuntureilla kasvava lumileinikki suosii kosteaa maaperää, kuten lumenviipymiä, valuvesirinteitä ja puronvarsia. Virtaava vesi auttaa kasvia myös leviämään, sillä veteen putoavat pähkylät (hedelmät) kulkeutuvat näppärästi uusille kasvupaikoille.

Lumileinkin keltainen kukka on kasvin kokoon nähden suuri.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• The Flora of Svalbard 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Caltha palustris)

Rentukka on levinnyt laajoille alueille eri puolilla maapalloa, mikä kertoo sen kyvystä sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin. Suomessakin rentukka kasvaa koko maassa. Lapissa ja Kainuussa tavataan omaksi alalajikseen luokiteltua purorentukkaa, joka saattaa kukkia jopa veden alla. Rentukka on myrkyllinen.

Rentukka kukkii Jokkmokkissa Pohjois-Ruotsissa.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Cornus suecica)

Ruohokanukkaa katsoessaan on vaikea uskoa, että sen kukat ovat mustia. Mustia kukkia ympyröi näet neljä valkoista ylälehteä, jotka näyttävät aivan kukan terälehdiltä. Ne houkuttelevat paikalle pölyttäjiä. Ruohokanukka viihtyy mereisessä tai viileässä ilmastossa. Sen punaiset luumarjat kelpaavat erityisesti kanalinnuille, jotka samalla levittävät kasvia.

Ruohokanukan kukkaloisto on kuvattu heinäkuussa Saanalla.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus
  

(Vaccinium myrtillus)

Mustikan marjat sisältävät C- ja E-vitamiineja sekä runsaasti ravintokuitua. Metsämustikassa on nelinkertainen määrä antosyaaniyhdisteitä verrattuna viljeltyyn pensasmustikkaan. Antosyaanit ovat vesiliukoisia flavonoideja, joista monilla on terveysvaikutuksia. Niiden takia metsämustikka on tumma myös sisältä.

Karhu voi syödä päivässä jopa 20 kiloa mustikoita.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• Mustikka on täynnä E-koodeja 
• Ilmaston ja kasvinsyöjien vaikutus mustikkaan 
• Metsämustikan viljely
  

(Rhodiola rosea)

Ruusujuuri on saanut nimensä mukulamaisesta juuresta, joka tuoksuu ruusulle. Kasvi kuuluu maksaruohoihin. Se tunnetaan kansanparantajien käyttämänä rohtona, jota myös viljellään tätä tarkoitusta varten. Ruusujuuren uskotaan virkistävän ja lisäävän seksuaalista vireyttä.

Ruusujuuren versot on kuvattu Mallan luonnonpuistossa.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• The Flora of Svalbard 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Loiseleuria procumbens)

Tunturien varpukasveilla on laaja juuristo, niin myös sieliköllä. Sitkeä kasvi viihtyy kuivilla tunturikallioilla ja -kankailla. Se pärjää mainiosti myös tuulisilla huipuilla. Matalan patjamaisen kasvuston sisällä on oma mikroilmasto, joka voi olla jopa kymmenen astetta ilmaa lämpimämpi.

Kukkivat sielikköpatjat värjäävät tunturin kauniin vaaleanpunaiseksi.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokeskus 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Polystichum lonchitis)

Saniaisiin kuuluva suippohärkylä on Suomessa harvinainen ja rauhoitettu. Se kasvaa lähinnä Pohjois-Suomen tuntureilla suosien kivistä ja kalkkipitoista maastoa. Kapeat lehdet ovat jopa puoli metriä pitkiä ja talvehtivat vihreinä.

Suippohärkylä paistattelee kesäkuun auringossa Mallan luonnonpuistossa.

Lisätietoja:

• Suomen lajitietokeskus 
• Natural Resources Conservation Service
  

(Rhododendron tomentosum)

Kukkivien suopursujen eteeriset öljyt aiheuttavat päätä huumaavan tuoksun. Suopursu viihtyy rämeillä muodostaen laajoja kasvustoja. Myrkyllisyydestään huolimatta kasvia on käytetty rohtona monenlaisiin vaivoihin ja jopa humalan korvikkeena oluessa. Saamelaiset ovat käyttäneet suopursua värjäyksessä, sillä siitä saa voimakkaan keltaista väriainetta.

Suopursun voimakas tuoksu voi aiheuttaa herkimmille päänsärkyä.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokeskus 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago 
• Artikkeli perinteisestä käytöstä
  

(Cypripedium calceolus)

Orkideoihin kuuluva tikankontti houkuttelee luokseen pölyttäjiä, vaikka näyttävässä kukassa ei ole mettä. Kasvin pölyttävät yleensä maamehiläiset, jotka putoavat vahingossa kukan sisään. Pölyttäjät palaavat kukan luo, koska se tuoksuu vastustamattomasti niiden omille feromoneille. Suomessa rauhoitettu tikankontti on kalkinvaatija, joka kasvaa lehdoissa.

Tikankontti on kuvattu Skibotnin laakossa Pohjois-Norjassa.

Lisätietoja

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokanta 
• Metsähallitus
  

(Silene acaulis)

Vanhin tunnettu tunturikohokki on löydetty Kanadasta. Sen iäksi määriteltiin löytöhetkellä 252 vuotta. Tunturikohokki on sopeutunut elämään arktisissa olosuhteissa. Kasvuston maanmyötäisyys ja tiiveys varastoivat kasviin lämpöä sekä suojaavat sitä tuulelta ja pakkaselta. Yhdestä siemenestä saattaa kasvaa iso mätäs, joka ankkuroituu maahan yhdellä pääjuurella.

Matala tunturikohokki pärjää tunturipaljakoiden tuulisilla rinteillä.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokanta 
• The Flora of Svalbard 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Diapensia lapponica)

Sitkeä uuvana selviää talvesta ilman lumipeitteen tarjoamaa suojaa. Sillä on monia muita keinoja selviytyä: kasvuston puolipallomainen muoto, syvälle maahan ulottuva juuri, tiivis kasvutapa sekä kovat, vahapeitteiset ja talvehtivat lehdet. Kuolleetkin lehdet imevät itseensä lämpöä ja vapauttavat lahotessaan ravinteita kasvustoon.

Tämä uuvanamätäs kukoisti kesäkuussa Mallan luonnonpuistossa.

Lisätietoja:

• Luontoportti 
• Suomen lajitietokanta 
• Flora of the Canadian Arctic Archipelago
  

(Angelica archangelica)

Saamelaisille väinönputki on ollut tärkeä vihannes ja C-vitamiinin lähde. Väinönputkea on käytetty niin rohtona, mausteena kuin teeyrttinä. Sitä myös viljellään. Tutkimuksissa on havaittu, että kasvin juurakko sisältää suuren määrän erilaisia eteerisiä öljyjä. Nykyisin väinönputki on lääkeluettelossa, eikä sen juuria tai siemeniä saa myydä. Kasvia syövät myös monet eläimet, kuten poro ja karhu.

Väinönputken on uskottu parantavan jopa ruttoon sairastuneita.

Lisätietoja:

• Luontoportti
• Suomen lajitietokanta
• Saamelaismuseo Siida