(Aquila chrysaetos)
Maakotkaa kutsutaan kansanperinteessämme myös kokoksi. Sen levinneisyysalue kattaa pohjoisen pallonpuoliskon arktisen alueet. Suomessa lajin esiintyminen keskittyy Pohjois-Suomeen ja nykyisin meillä arvioidaan pesivän noin 330–460 kotkaparia. Tunnetuista maakotkareviireistä 90 prosenttia sijaitseen poronhoitoalueella ja noin 80 prosenttia Lapissa. Maakotka on yksi suurimmista lintulajeistamme: sen siipien kärkiväli on liki kaksi metriä. Laji tulee sukukypsäksi vasta noin 4–5 vuoden iässä, ja eri-ikäisten kotkien höyhenpuvut näyttävät hieman erilaisilta. Aikuiset kotkat ovat paikkalintuja, kun taas nuoret kotkat muuttavat yleensä synnyinsijoiltaan etelämmäksi.
Kotkan reviirillä on useita vaihtopesiä, joista se valitsee vuosittain pesintäänsä sopivimman. Pesä on valtava rakennelma, jopa pari metriä leveä ja kolme metriä korkea. Valtaosa maamme maakotkanpesistä sijaitsee männyissä ja vain 14 reviiriltä tunnetaan kalliolla sijaitsevia pesiä. Tukevaoksaisten puiden väheneminen on vaikeuttanut kotkien pesintää. Tilannetta on helpotettu rakentamalla lajille tekopesiä. Pesintä alkaa aikaisin keväällä ja poikaset kuoriutuvat jo toukokuussa. Maakotka on pesimäaikana altis häiriötekijöille. Aikaisemmin maakotka on ollut yksi vainotuimmista lintulajeistamme muun muassa sen poronhoidolle aiheuttamien vahinkojen takia. Nykyisin tilanne on muuttunut kotkan kannalta paremmaksi, koska käytössä on reviiriperusteinen vahinkojen korvausjärjestelmä. Paliskunnat saavat yleisesti ottaen sitä enemmän korvauksia, mitä enemmän niiden alueella on kotkareviirejä.
Teksti: Jukka Jokimäki & Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki
Lue lisää maakotkasta:
Lentävä Arktis -etusivulle.