Uutisia

Resilienssin käsitteeseen liittyvä politiikka ja valta kiinnostaa tutkijoita    5.3.2024
Resilienssiä tarjotaan ratkaisuksi yksilöiden ja yhteisöjen selviämiseen epävarmassa maailmassa globaalien haasteiden edessä. Tutkijoita kiinnostaa, millaisia yhteiskunnallisia seurauksia resilienssivaatimuksilla on ja millaisia valta-asetelmia niihin liittyy.

 

Tuore väitöskirja tuo esiin nuorten näkökulman hyvästä elämästä pohjoisessa     4.3.2024
Ria-Maria Adams keskittyy etnografisessa tutkimuksessaan nuorten näkökulmiin hyvinvoinnista Pohjois-Suomessa. Väitöstutkimuksessa kannustetaan siirtymään hyvinvoinnin jäykistä määritelmistä kohti joustavampaa käsitteen ymmärtämistä.

 

Suomen arktisuus kiinnosti Kanadassa ja Yhdysvalloissa    21.2.2024
Kanadan pääkaupungissa Ottawassa ja Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington DC:ssa pidettiin 13.2 ja 15.2 kutsuvierastilaisuudet Arctic Spirit -teemalla. Molemmissa maissa kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin Suomea tuotiin esiin tällä tavoin arktisena maana Lapin yliopiston ja sen Arktisen keskuksen asiantuntijoiden kertomana.

 

Lappari-elinkeino -hankkeen loppuraportti on julkaistu    9.2.2024
Julkaisu pohtii uhanalaisen lapinlehmän kasvatuksen nykytilaa ja tulevaisuutta ja esittelee uusinta tietoa lapinlehmän tutkimuksista.

 

Arctic Spirit -tapahtumat Ottawassa ja Washingtonissa    6.2.2024
Suomen johtava arktinen tapahtuma, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen järjestämä Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi ottaa merkittävän uuden kansainvälisen askeleen Pohjois-Amerikkaan.

 

Vanhojen karttojen näyttely: Kunnian perässä kuolema kantapäillä    5.2.2024
Miltä pohjoinen näytti etelästä katsottuna satoja vuosia sitten? Kenen näkökulmasta historiaa tehdään? Onko maa todella löydetty vasta sitten, kun valkoinen mies löytää sen? Arktikum tiedekeskuksen näyttely johdattelee vierailijoita suurten kysymysten äärelle.

 

Johanna Ikävalko yhdysvaltalaisen arktisen tutkimusyhteisön ARCUSin hallitukseen    1.2.2024
ARCUS (The Arctic Research Consortium of the U.S.) edistää rajat ylittävää arktista tutkimusta, tiedonvälitystä ja koulutusta Yhdysvalloissa ja kumppaneiden kanssa eri puolilla maailmaa.

 

Arktikumissa viime vuonna lähes 135 000 kävijää    10.1.2024
Lapin matkailun suosio on näkynyt myös Arktikumin kävijämäärässä. Arktikumin näyttelyissä ja tapahtumissa vieraili vuoden 2023 aikana lähes 135 000 kävijää, joka on noin 30 000 enemmän kuin edellisenä vuonna.

 

Tuore julkaisu: Current Developments in Arctic Law 2023    19.12.2023
Uusin numero on jo yhdestoista Current Developments in Arctic Law -julkaisu.

 

Koneen Säätiön apuraha Arktisen keskuksen vierailevalle tutkijalle Francis Joylle    13.12.2023
Koneen säätiö myönsi 218 600€ suuruisen apurahan tutkimushankkeelle ”Gifts from the Sentient Forest: Communication and Collaboration between Trees and People in Northern Finland”. Työskentelyapurahan saavat Francis Joy, Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta ja John Ryan, Oulun yliopistosta.

 

Edellinen 1 2 3 ... 6 7 8 9 10 ... 81 82 83Seuraava

Tapahtumia

Tiedeviikon Etkot päiväkodeille
10.9.2025 9:00–12.9.2025 15:00
Paikka:

Koululaisten Tiedeviikko
15.9.2025 8:00–19.9.2025 15:00
Paikka:

Critical Arctic Studies Symposium
7.10.2025 9:00–9.10.2025 17:00
Paikka:

Nordic Tipping Week – työpajat
21.10.2025 9:00–24.10.2025 17:00
Paikka:

Pyryn päivän lumiseminaari
30.10.2025 12:00–31.10.2025 12:00
Paikka: