Uutisia

Uusi projekti paneutuu ruokaturvallisuuteen arktisella alueella     30.5.2017
Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa käynnistyy projekti, joka selvittää arktisen alueen ruokaturvallisuutta osana laajempaa inhimillistä turvallisuutta. “Food (in)security in the Arctic” -nimisen hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti alueen haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien ruokaturvallisuuteen.

 

Kuumaa kyytiä Arktikumissa    29.5.2017
Juhlavuoden kuumin näyttely paljastaa arktisen pariutumisen ja parittelun salat ripauksella heinälatoromantiikkaa sekä kesäistä niittyä.

 

Liikenne teemana Kiinan ja Pohjoismaiden arktisessa symposiumissa     26.5.2017
Kiinan ja Pohjoismaiden välinen arktinen symposiumi järjestettiin tänä vuonna 25.–26. toukokuuta Dalianissa, Kiinan pohjoisessa satamakaupungissa. Symposiumin tärkeimmäksi aiheeksi nousi liikenne ja erityisesti pohjoisen merireitin näkymät tulevaisuudessa.

 

Arktinen neuvosto tutuksi lappilaisille    23.5.2017
Suomi aloitti juuri Arktisen neuvoston puheenjohtajana. Mitä Arktisen neuvoston kaksivuotinen puheenjohtajuuskausi merkitsee Suomelle ja Lapille? Mikä on Arktinen talousneuvosto ja miten se voi palvella lappilaisia yrityksiä?

 

Näyttelyteknikko työsopimussuhteeseen Arktisen keskuksen tiedekeskukseen    19.5.2017
Lapin yliopisto hakee 1.9.2017 alkaen näyttelyteknikkoa työsopimussuhteeseen Arktisen keskuksen tiedekeskukseen.

 

Arktisen keskuksen vuosikertomus 2016     16.5.2017
Arktinen keskus on julkaissut vuosikertomuksen, joka kokoaa yhteen vuoden 2016 kohokohtia.

 

Maakunnan tärkeät lintualueet on kartoitettu    15.5.2017
Lapin lintutieteellinen yhdistys on julkaissut raportin Lapin maakunnallisesti arvokkaista lintualueista. Raportti tukee maankäytön suunnittelijoiden ja kaavoittajien työtä ja auttaa huomioimaan lintualueet alueiden käytön suunnittelussa ja maakuntakaavoituksessa.

 

Lapin yliopisto vahvasti mukana Arktisen neuvoston ohjelmassa     12.5.2017
Suomi on ottanut vastaan Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden. Lapin yliopistolla on vahva rooli Fairbanksin ministerikokouksen julkilausuman koulutusta koskevan osuuden toteuttamisessa. Lisäksi yliopiston eri toimijoilla on useita kytkentöjä Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelman tavoitteisiin.

 

Rovaniemi Arctic Spirit 2017 avaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita arktisesta näkökulmasta    2.5.2017
Marraskuussa pidettävä Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi kerää tieteen ja politiikan eturivin vaikuttajia Rovaniemelle pohtimaan arktisen yhteistyön nykytilaa ja kestävää kehitystä. Konferenssi on kohta alkavan Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauden alkuvaiheen merkkipaaluja ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden suurin arktinen konferenssi.

 

Arctic Caféssa keskustellaan Lapin matkailun työllistävyydestä    2.5.2017
Matkailu työllistää Lapissa vuosittain noin 5000 henkilötyövuoden verran, minkä lisäksi tarvitaan runsaasti sesonkityövoimaa. Millaista työtä ala tarjoaa, tuoko se uusia asukkaita Lappiin ja pitäisikö matkailutyön houkuttelevuutta lisätä jotenkin?

 

Edellinen 1 2 3 ... 39 40 41 42 43 ... 80 81 82Seuraava

Tapahtumia

Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi
5.5.2025 9:00–7.5.2025 16:00
Paikka:

FRISP 2025
16.6.2025 9:00–18.6.2025 17:00
Paikka:

Critical Arctic Studies Symposium
7.10.2025 9:00–9.10.2025 17:00
Paikka: