Uutisia

Tanja Joona vierailevaksi tutkijaksi Luulajan yliopistoon    6.4.2021
Yliopistotutkija ja kansainvälisen oikeuden dosentti Tanja Joonan tutkijavierailu on osa viiden arktisen yliopiston Arctic Five -yhteistyötä.

 

Arktisen keskuksen vuosikertomus 2020    1.4.2021
Arktisen keskuksen vuosikertomus 2020 on julkaistu.

 

Pienet paikalliset yhteisöt Barents Studies -julkaisun keskiössä    18.3.2021
Lehden tieteelliset artikkelit tarkastelevat kuinka kestävän kehityksen ja uusliberaalin hallinnan periaatteet kohtaavat yhteisöjen kehityksessä.

 

Tutkijat listasivat kaivannaisteollisuuden ympäristövastuullisuutta    11.3.2021
Arktisella alueella toimivien öljy- ja kaasuyhtiöiden ympäristövastuullisuus näyttää uuden tutkimuksen mukaan keskimäärin paremmalta kuin kaivosyhtiöillä.

 

Arktisen keskuksen uusi johtokunta nimetty    8.3.2021
Lapin yliopiston hallitus on helmikuun kokouksessaan nimennyt Arktiselle keskukselle uuden johtokunnan, jonka toimikausi kattaa vuodet 2021-2023. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Matti Hepola.

 

Tuore tutkimus poronhoitolain soveltamisesta – eniten ristiriitoja syntyy poromääristä    3.3.2021
Nykyinen poronhoitolaki on ollut voimassa 30 vuotta. Tutkija Juha Joona käy tutkimuksessaan lävitse oikeuskäytäntöä ja lain soveltamista kuluneilta vuosikymmeniltä.

 

Vuoden luontokuvat lumoavat Arktikumissa    1.3.2021
Kauneutta, oivaltavia kuvakulmia ja ripaus leikillisyyttä. Viime vuoden parhaat luontokuvat saapuvat jälleen Arktikumin tiedekeskukseen.

 

Timo Koivurova Ulkopoliittisen instituutin tieteelliseen neuvostoon    15.2.2021
Ulkopoliittisen instituutin hallitus on nimennyt Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Timo Koivurovan uudeksi jäseneksi neuvoa-antavaan tieteelliseen neuvostoon vuosiksi 2021-2023.

 

Johanna Ikävalko: ”Arktisen keskuksen asiantuntemuksen kenttä on todella laaja”    12.2.2021
Dosentti Johanna Ikävalko aloitti helmikuun alussa Arktisen keskuksen johtajana. Mitkä ovat hänen ensivaikutelmansa uudesta työpaikasta ja tavoitteensa johtajana?

 

Edellinen 1 2 3 ... 20 21 22 23 24 ... 81 82 83Seuraava

Tapahtumia

Tiedeviikon Etkot päiväkodeille
10.9.2025 9:00–12.9.2025 15:00
Paikka:

Koululaisten Tiedeviikko
15.9.2025 8:00–19.9.2025 15:00
Paikka:

Critical Arctic Studies Symposium
7.10.2025 9:00–9.10.2025 17:00
Paikka:

Nordic Tipping Week – työpajat
21.10.2025 9:00–24.10.2025 17:00
Paikka:

Pyryn päivän lumiseminaari
30.10.2025 12:00–31.10.2025 12:00
Paikka: