Uutisia

Kyselyllä selvitetään ympäristömuutoksia ja asukkaiden tulevaisuuden toiveita Savukosken seudulla     4.2.2022
Savukosken seudun asukkailla ja seutua tuntevilla on helmi–maaliskuun ajan mahdollisuus vastata ympäristömuutoksia ja niiden vaikutuksia kartoittavaan verkkokyselyyn. Lapin ja Turun yliopistojen toteuttama kysely on osa laajempaa Arktisen alueen muutoksia tarkastelevaa CHARTER-tutkimushanketta, jossa selvitetään myös paikallisten yhteisöjen tulevaisuuden näkemyksiä ja muutoksiin sopeutumista päätöksenteon tueksi.

 

Arctic Caféssa aiheena ilmastonmuutokseen sopeutuminen    13.12.2021
Tilaisuudessa nähdään myös ensiesitys videosta "Elämää arktisessa elonkehässä", jossa tarkastellaan ilmastonmuutosta ja siihen sopeutumista arktisten yhteisöjen kannalta. Videon on laatinut Lumimuutos Osuuskunta ja sen on tilannut Luonnonvarakeskuksen ACAF-hanke.

 

Arktiset markkinat tulevana viikonloppuna - koronapassi käytössä    7.12.2021
Arktiset markkinat järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Rovaniemellä Arktikumissa 10.–12. joulukuuta 2021. Tapahtuman järjestämisessä noudatetaan voimassa olevia koronaohjeistuksia ja kaikilta osallistujilta edellytetään näin ollen koronapassia. Lisäksi suositellaan kasvomaskin käyttöä.

 

Ilmastovastuu kansainvälisen yhteistyön kivijalkana puetaan sarjakuvaan    7.12.2021
Arktisen keskuksen yliopistotutkijan Sanna Kopran johtama työryhmä on saanut Koneen säätiöltä rahoituksen tutkimukseen, joka paneutuu ilmastovastuun normiin monenkeskisen yhteistyön kivijalkana. Hankkeen tutkimustulokset yleistajuistetaan verkkosarjakuvalehden muodossa.

 

Vesisateet muuttumassa lumisateita yleisemmiksi arktisella alueella    30.11.2021
Arktisella alueella sataa pian enemmän vettä kuin lunta. Muutos on tapahtumassa vuosikymmeniä aiemmin kuin oli ennustettu, kertoo tuore tutkimus.

 

Laboratorioanalytiikan puitteet Rovaniemellä kehittyvät     25.11.2021
Lapin korkeakoulukonserni, eli Lapin ammattikoreakoulu ja Lapin yliopisto, perustavat uuden laboratorion turvaamaan muun muassa Arktisen keskuksen tutkimushankkeiden tarpeita.

 

Arktinen keskus mukaan nuorille suunnatun dokumenttielokuvan toteuttamiseen    24.11.2021
Nesslingin Säätiön vuoden 2021 apurahahaussa myönnettiin apurahaa yhteensä 24:lle hankkeelle. Yksi rahoitusta saaneista hankkeista on Rare Median ja Lapin yliopiston Arktisen keskuksen yhteistyönä syntyvä dokumentaarinen elokuva ja sosiaalisen median vaikuttavuuskampanja.

 

Arktinen konferenssi keräsi runsaslukuisen yleisön     19.11.2021
Järjestyksessä viides Rovaniemi Arctic Spirit -konferenssi keräsi 16.–17. marraskuuta Kulttuuritalo Korundiin lähes 200 osanottajaa ja lisäksi noin sata rekisteröitynyttä verkko-osallistujaa. Osallistujia oli noin 30 eri maasta.

 

Arktinen konferenssi jälleen Rovaniemellä    19.10.2021
Suomen ainoa säännöllisesti toistuva arktinen yleiskonferenssi Rovaniemi Arctic Spirit toteutuu jälleen. Konferenssi pidetään Rovaniemellä Korundissa 16.–17. marraskuuta.

 

Uusi kirja arktisen alueen nuorten tulevaisuuden odotuksista    12.10.2021
Arktisten kaupunkien ja yhteisöjen tulevaisuuden kannalta paikallisten nuorten kokemilla tulevaisuudennäkymillä on valtava merkitys. Vastaavaa monitieteistä alkuperäistutkimukseen perustuvaa teosta arktisen alueen nuorista ei ole ennen kirjoitettu.

 

Edellinen 1 2 3 ... 15 16 17 18 19 ... 80 81 82Seuraava