Uutisia

Euroopan polaaritutkijat vetoavat unioniin rahoituksesta     9.6.2025
Euroopan polaaritutkimuksen yhteisö (European Polar Board) on huolissaan polaaritutkimuksen rahoituksesta jatkossa ja vetoaa asiassa komission johtoon ja EU:n muihin toimijoihin.

 

Näyttely: Gifts from the Sentient Forest     5.6.2025
Gifts from the Sentient Forest (GSF) on kansainvälinen, monitieteinen taidepohjainen tutkimushanke, joka syntyi Lapin yliopiston Arktisen keskuksen ja australialaisen Notre Damen yliopiston yhteistyönä Koneen Säätiön tuella. Hankkeeseen pohjautuva näyttely on esillä Villa Vinkkelissä kesän ajan.

 

Arktisessa puutarhassa odotetaan kesää    3.6.2025
Toukokuun loppupuolella Arktisessa puutarhassa valmistaudutaan tulevaan kesäkauteen ja tekemistä riittää. Puutarhuri Elise Stöckell ja ympäristönhoitaja Tuomas Määttä työskentelevät puutarhassa huhtikuusta lokakuun loppuun saakka.

 

Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston apurahat Arktiseen keskukseen    28.5.2025
Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto jakoi tänä vuonna 31 apurahaa, yhteensä 509 000 euroa. Lapin yliopiston tutkijoille, taiteilijoille ja hankkeille myönnettiin kuusi apurahaa, yhteensä 160 000 euroa.

 

Kielet, kulttuurit ja pohjoismaiset taiteen huiput kohtaavat Väyläfestivaalilla    28.5.2025
Ohjelmassa myös lapsille suunnattu taidetyöpaja sekä Lapin yliopiston Arktisen keskuksen kanssa toteutettava keskustelutilaisuus.

 

OECD esittelee Suomen talouskatsauksen keskeiset havainnot ja arktisen alueen näkymät – yleisötilaisuus Arktikumissa 26. toukokuuta    21.5.2025
Arktikumissa Rovaniemellä järjestetään maanantaina 26. toukokuuta avoin, jossa OECD:n Suomen talouskatsauksen 2025 kirjoittajat esittelevät maaraportin keskeiset havainnot, erityisesti painottaen Suomen arktista aluetta ja sen roolia vihreässä siirtymässä.

 

Uusi hanke tarkastelee Japanin ja Suomen visioita arktisella alueella uudessa geopoliittisessa tilanteessa    21.5.2025
Lapin yliopiston ja Hokkaidon yliopiston kahdenvälistä yhteishanketta rahoittavat Suomen Akatemia ja Japan Society for the Promotion of Science.

 

Arktisen keskuksen vuosikertomus 2024    20.5.2025
Arktisen keskuksen vuosikertomus 2024 on julkaistu ja luettavissa myös verkossa.

 

Rovaniemi Arctic Spirit 2025 nosti arktisen turvallisuuden keskiöön     15.5.2025
Arctic Spirit -konferenssi järjestettiin Rovaniemellä 5.–7. toukokuuta 2025, ja se kokosi yhteen noin 300 osallistujaa arktiselta alueelta ja sen ulkopuolelta. Tapahtuman teemana oli “Elements of Arctic Security”, ja se tarjosi laaja-alaisen katsauksen arktisen alueen resilienssiin, varautumiseen ja yhteistyöhön.

 

Rajat ylittävä yhteistyö on tärkeää luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä     13.5.2025
Lapin yliopiston Arktinen keskus on mukana eurooppalaisessa TRANSNATURE-tutkimushankkeessa, joka keskittyy rajat ylittävään yhteistyöhön luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Tutkimustulosten pohjalta on tarkoitus luoda poliittisia suosituksia Euroopan unionille.

 

Edellinen 1 2 3 ... 81 82 83Seuraava

Tapahtumia

Tiedeviikon Etkot päiväkodeille
10.9.2025 9:00–12.9.2025 15:00
Paikka:

Koululaisten Tiedeviikko
15.9.2025 8:00–19.9.2025 15:00
Paikka:

Critical Arctic Studies Symposium
7.10.2025 9:00–9.10.2025 17:00
Paikka: