At present, in the West, we are no longer afraid of Japan, but of its neighbour China. This became extraordinarily clear to us when we were writing a report to the Finnish government on the growing presence of China in the Arctic. In Finland and elsewhere in the West there are enormous fears and mistrust about Chinese activities and China’s increasing presence in our area. What is causing this?

These fears are not unfounded. In a very short time, China has grown from a developing country into a global superpower, present on every continent, in the sea and in outer space. Its economy is growing so fast that the United States, under the Trump administration, has embarked on a trade war aimed at a better economic balance between the countries. Some see China as a new hyperpower that is just about to overtake the United States as a world leader. China is also a one-party state that disregards the liberal-democratic ideals we cherish.

However, the fear of China, like the fear of Japan before it, has gone too far. We talk about China as if it were a single entity that operates in a completely unified and consistent way, both internally and externally. This requires a great deal of faith in people's ability to organize themselves. While one-party power China can, in many respects, proceed in a unified and coherent way, it is an overstatement to claim that all Chinese state and other companies operating in different parts of the world would be acting as China’s instruments. It also seems that we think China can behave the same way wherever it is. If it violates the rules of the law of the sea in the South China Sea, then of course it will also do the same in the Arctic Ocean. This is a poorly reasoned idea. The South China Sea is China's own backyard and China is by far the strongest state in the region. In the Arctic Ocean, China is a relatively small player: it must adapt to an area that already has powerful powers, many of which also have strong Arctic identities, such as Russia or Canada. The United States is also reinforcing its Arctic policy and questioning China's presence in the region. The South China Sea is important to Chinese nationalism, while the Arctic Ocean's importance to the Chinese national identity is negligible.

When we conducted our research report on China, we sought to evaluate China's policy in the Arctic. China is still a relative newcomer to the region and its presence is not formidable. Essentially, it has conducted research, practiced science diplomacy and invested some money for selected purposes. However, we felt it was important to highlight the fact that in the northern regions, too, we have noticed the worrisome nature of China's activities. If any decision is against China's interests, the country will not hesitate to act. When Norwegians awarded the Nobel Peace Prize to a Chinese dissident, China suspended diplomatic relations between the two countries. It did not help the that the Norwegians tried to explain that the Nobel Peace Prize was not awarded by the Norwegian state. Canada's decision to arrest the Huawei leader in turn froze relations between Canada and China. China, its state-owned companies and other companies are ready to make strategic investments in ports, railways and airports. It is quite clear that the more a country is economically dependent on China, the more certainly it must consider how China will react to certain actions - including here in the North.

So, there is no reason for us to be gullible about China and its businesses. On the other hand, it is equally naive to think that China and Chinese actors are constantly plotting against our social order. In our report, we ended up recommending increasing our knowledge about China and our language skills. The better we know the Chinese way of doing things, the more certainly we can avoid a one-dimensional fear-centred attitude towards China. This is conducive to good and prudent economic and other cooperation between Finland and China.


***********

Miksi pelkäämme niin paljon Kiinaa, jopa täällä pohjolassa?

Muistatteko vielä, kuinka lännessä pelättiin Japania? Maan talous kasvoi toisen maailmansodan jälkeen 1990-luvun alkuun sitä vauhtia, että varsinkin Yhdysvalloissa alettiin pelätä japanilaisten taloudellisen vaikutusvallan ulottavan lonkeronsa kaikille yhteiskunnan sektoreille. Monia populaareja kirjoja ja manifesteja laadittiin torjumaan japanilaisten taloudellinen Pearl Harbor hyökkäys.

Tällä hetkellä emme lännessä enää pelkää Japania, vaan sen naapurimaata Kiinaa. Tämä kävi meille tekijöille harvinaisen selväksi, kun teimme tutkimusraporttia Kiinan kasvavasta läsnäolosta arktisella alueella Suomen hallitukselle. Meillä Suomessa ja muualla lännessä on tällä hetkellä valtavasti epäluuloa ja pelkoja kiinalaisten toimintaan ja läsnäolon lisääntymiseen alueellamme. Mistä tämä johtuu?

Nämä pelot eivät ole perusteettomia. Kiina on hyvin lyhyessä ajassa kasvanut kehitysmaasta globaaliksi supervallaksi, joka on läsnä kaikilla mantereilla, merialueilla ja ulkoavaruudessa. Sen talous kasvaa niin nopeasti, että Yhdysvallat on Trumpin hallinnon johdolla aloittanut kauppasodan, jonka tarkoitus on tasoittaa maiden välisiä taloudellisia puntteja. Jotkut näkevät Kiinan uutena hypervaltana, joka on vähin erin syrjäyttämässä Yhdysvallat maailman johtavana maana. Kiina on myös yhden puolueen hallussa oleva maa, joka ei meidän hellimistämme liberaali-demokraattisista ideaaleista suuremmin piittaa.

Kiinan pelko, niin kuin Japanin pelko ennen sitä, on kuitenkin mennyt liian pitkälle. Puhumme Kiinasta kuin se olisi yksikkö, joka toimii täysin yhtenäisesti ja johdonmukaisesti sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tämä vaatii aika suurta uskoa ylipäänsä ihmisten kykyyn organisoitua. Vaikka yhden puolueen hallitsema Kiina voi monessa asiassa edetä yhtenäisesti ja johdonmukaisesti, on liiallista väittää, että kaikki kiinalaiset valtion ja muut yritykset toimisivat eri puolilla maailmaa kuin Kiinan käsinä ja jalkoina. Näyttää myös siltä, että luulemme, että Kiina voi käyttäytyä samalla tavalla, missä ikinä se onkaan. Jos se rikkoo merioikeuden sääntöjä Etelä-Kiinan merellä, niin toki se tekee niin myös Arktisella Jäämerellä. Tämä on huonosti perusteltu ajatus. Etelä-Kiinan meri on Kiinan takapihaa, ja se on alueen selkeästi vahvin valtio. Jäämerellä Kiina on suhteellisen kevyt toimija: se joutuu sopeutumaan toimimaan alueella, jossa on jo voimakkaita valtioita, joista monella on myös vahva Arktinen identiteetti, kuten Venäjä tai Kanada. Myös Yhdysvallat on vahvistamassa Arktista politiikkaansa, ja kyseenalaistamassa Kiinan läsnäoloa alueella. Etelä-Kiinan meri on tärkeää kiinalaiselle nationalismille, kun taas Arktisen Jäämeren merkitys kiinalaiselle kansalliselle identiteetille on häviävän pieni.

Kun teimme tutkimusraporttimme Kiinasta, pyrimme arvioimaan Kiinan politiikkaa arktisella alueella. Kiina on edelleenkin suhteellinen vasta-alkaja alueella, eikä sen läsnäolo päätä huimaa. Keskeisimmin se on tehnyt tiedettä, tiedediplomatiaa ja sijoittanut jonkun verran rahaa valikoituihin kohteisiin. Koimme kuitenkin tärkeäksi nostaa esiin sen, että myös pohjoisilla alueilla olemme huomanneet, että Kiinan toiminnassa on huolestuttavia piirteitä. Jos joku päätös on vastoin Kiinan etuja, maa ei epäröi toimia. Kun norjalaiset myönsivät Nobelin rauhanpalkinnon kiinalaiselle toisinajattelijalle, Kiina jäädytti maiden väliset diplomaattisuhteet. Ei siinä auttanut norjalaisten selitellä, ettei Nobelin rauhanpalkinto ole Norjan valtion toimintaa. Kanadan päätös pidättää Huawein johtaja jäädytti vuorostaan Kanadan ja Kiinan väliset suhteet. Kiina, sen valtionyhtiöt ja muut yhtiöt ovat valmiita sijoittamaan strategisiin kohteisiin, satamiin, rautateihin ja lentokenttiin. On aika selvää, että mitä enemmän maa on taloudellisesti riippuvainen Kiinasta, sitä varmemmin sen on pohdittava, mitä Kiina tietystä toimesta ajattelee – myös täällä pohjolassa.

Ei siis ole mitään syytä olla sinisilmäinen täällä meilläkään Kiinan ja sen yritysten toiminnan suhteen. Toisaalta on samalla tavalla naiivia ajatella, että Kiina ja kiinalaiset toimijat ovat koko ajan punomassa juonia yhteiskuntajärjestyksiämme vastaan. Päädyimme raportissamme suosittelemaan Kiinan tuntemuksen ja kielitaidon lisäämistä maassamme. Mitä paremmin tunnemme kiinalaisten tavan toimia, sitä varmemmin voimme välttää yksiulotteisen pelkoihin keskittyvän asennoitumisen suhteessa Kiinaan. Tämä on omiaan mahdollistamaan hyvää ja terveesti harkittua taloudellista ja muuta yhteistyötä Suomen ja Kiinan välillä.

Timo Koivurova

Research Professor, Director, Arctic Centre at the University of Lapland
Adjunct Professor in International Law, University of Turku, University of Eastern Finland

The text was originally published in Lännen Media Newspapers. / Suomenkielinen teksti on julkaistu Lännen Median sanomalehdissä.