Our website uses cookies, read more about cookies. By continuing to browse the site, you are agreeing to our use of cookies. [I Agree]
OK
Arctic Echoes

COVID-19 pandemic brings Arctic Council work to a standstill / Koronaviruspandemia lamauttaa Arktisen neuvoston toimintaa

12.10.2020 8:58

Like many people around the world, my life changed dramatically in March. I went from being a relatively migratory person, travelling around the Arctic for work, to being stuck at home.

There’s no question that some of the changes brought about by the pandemic have been positive. Life has slowed down and allowed many of us to spend more time with our families. Virtual meetings ensure more people can participate, and less travel means a reduced carbon footprint. But the fact remains that to accomplish the goals of the Arctic Council and Arctic science, we need conferences and seminars where we can see our colleagues in other countries.

Trying to run an international inter-governmental forum such as the Arctic Council through distant meetings poses some obvious challenges. Not only does it mean people are chained to their desks, but as borders remain closed and remote communities continue (justifiably) to shut their doors to outsiders, many important projects are also facing delays. Although restrictions are slowly relaxing, what we can achieve in the near future will depend greatly on whether there will be a second or even third or fourth wave of the virus.

Although many meetings were scheduled for fall 2020, it is now clear that most will be fully or semi-virtual or postponed entirely. This is not good news for the Council. When you are trying to foster international cooperation, interacting through a computer screen isn’t ideal. For one thing, virtual meetings are not conducive to building necessary trust. And much diplomacy takes place outside of formal meetings, such as in hallway discussions, coffee breaks, dinners and so on. You build trust when you get to know the whole person, not just the “e-personality” you meet through a computer screen. Without these personal connections, it is difficult to push projects forward as easily.

The other downside is the toll the pandemic has taken on Arctic research. Most of this research is international. Closed borders, lockdowns and quarantines have brought most of the field work that would have occurred in the spring or summer to a standstill. Some Arctic scientists have been able to continue their work using remote sensing and other equipment. But most other research in the Arctic has come to a screeching halt. It is even challenging to do research within one’s own country because of the need to observe social distancing and related restrictions.

As well, there are fears of contamination if southern scientists travel north, as the rates of infection have been higher in the southern parts of Arctic countries. In some cases, telephone or e-meetings are possible, but even then, there are often technical difficulties. Quality interviews need to be done in person to answer deeper questions. Most researchers cannot rely on remote surveys, satellites, drones or radar data. This situation is creating gaps in long-term data collection that will have an impact on research outcomes in the future. The big question for Arctic science is: how long will it take before a new normalcy is restored?

The Arctic Council recently released a study of the impacts of COVID-19 in the Arctic. The pandemic is poised to have significant effects on public health and societies in the region, so the Council recognized the need to consider how its work and mandate might be affected. It highlighted the value of activities like data sharing and collection, infectious disease monitoring and assessment, public awareness campaigns and more. Examining vulnerabilities and sources of resilience unique to Arctic communities (see infographic, next page), the study suggests strategies for “building back better,” such as creating local green jobs and sustainable infrastructure, directing funds into local economies, and relying on nature-based solutions adapted for climate change.

Obviously, it's difficult to predict the future. We are sitting in limbo, waiting for the second wave to arrive—or not. One thing is for sure: we are all hoping that it will soon be safe to return to less restrictive measures. Unfortunately, we may have to wait for a vaccine. Only then will we be able to organize the international conferences and seminars we need and get back to doing critical field research across the Arctic.

Timo Koivurova
Research Professor, Director
Arctic Centre

The text originally published in WWF Magazine No. 3 2020

********************

Kuten monilla ihmisillä eri puolilla maailmaa, minunkin elämäni muuttui dramaattisesti maaliskuussa. Olin ollut suhteellisen liikkuvainen henkilö, joka matkusti ympäri arktista aluetta työn takia, ja yhtäkkiä olin jumissa kotona. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö jotkut pandemian mukanaan tuomista muutoksista ole olleet myönteisiä. Elämä on rauhoittunut ja tilanne on mahdollistanut sen, että monet meistä voivat viettää enemmän aikaa perheidemme kanssa. Virtuaalikokouksien ansiosta useammilla ihmisillä on mahdollisuus osallistua, ja matkustamisen väheneminen tarkoittaa hiilijalanjäljen pienenemistä. Mutta tosiasia on, että Arktisen neuvoston ja arktisen tieteen tavoitteiden saavuttamiseksi me tarvitsemme konferensseja ja seminaareja, joissa voimme tavata kollegoitamme muista maista.

Kun yrittää pyörittää Arktisen neuvoston kaltaista kansainvälistä hallitusten välistä foorumia etätapaamisten varassa, siinä on itsestään selvästi haasteita. Se ei pelkästään tarkoita sitä, että ihmiset ovat sidottuja työpöytiinsä. Kun rajat pysyvät suljettuina ja kaukaiset yhteisöt (perustellusti) sulkevat ovensa ulkopuolisilta, myös monet tärkeät hankkeet viivästyvät. Vaikka rajoitustoimia hiljalleen lievennetään, lähitulevaisuuden saavutuksemme riippuvat suuresti siitä, tuleeko viruksen toinen, tai jopa kolmas tai neljäs aalto.

Syksylle 2020 oli suunniteltu useita kokouksia, mutta on käynyt selväksi, että useimmat niistä ovat joko täysin tai osittain virtuaalisia, tai ne lykätään kokonaisuudessaan myöhemmäksi. Tämä ei ole hyvä uutinen neuvostolle. Kun yrität edistää kansainvälistä yhteistyötä, kommunikointi tietokoneen ruudulla ei ole ihanteellinen ratkaisu. Ensinnäkään virtuaaliset tapaamiset eivät ole omiaan rakentamaan tarvittavaa luottamusta. Suuri osa diplomatiasta tapahtuu virallisten kokousten ulkopuolella, käytäväkeskusteluissa, kahvitauoilla, illallisilla ja niin edelleen. Luottamus rakentuu, kun opit tuntemaan ihmisen kokonaisuutena, ei vain sitä ”elektronista henkilöä”, jonka tapaat tietokoneen ruudulla. Ilman henkilökohtaisia yhteyksiä hankkeita on vaikea viedä eteenpäin yhtä vaivattomasti.

Toinen varjopuoli on pandemian vaikutus arktiseen tutkimukseen. Suurin osa tutkimuksesta on kansainvälistä. Suljetut rajat, toiminnan keskeytykset ja karanteenit ovat pysäyttäneet suurimman osan kevääksi ja kesäksi suunnitellusta kenttätyöstä. Jotkut arktiset tutkijat ovat pystyneet jatkamaan työtään kaukokartoituksen ja muiden laitteiden avulla. Mutta suurin osa muusta arktisella alueella tehtävästä tutkimuksesta on pysähtynyt kuin seinään. Jopa oman maan sisällä tutkimustyö on haastavaa turvavälien ja muiden rajoitusten takia.

Tartuntoja pelätään myös silloin, jos etelän tutkijat matkustavat pohjoiseen, sillä tartuntaluvut ovat olleet suurempia arktisten maiden eteläosissa. Joissain tapauksissa puhelin- tai etätapaamiset ovat mahdollisia, mutta niissäkin on usein teknisiä vaikeuksia. Useimmat tutkijat eivät voi laskea työtään etäkyselyiden, satelliittien, droonien tai tutkadatan varaan. Tämä tilanne aiheuttaa pitkän ajan tiedonkeruuseen aukkoja, jotka vaikuttavat tutkimustuloksiin tulevaisuudessa. Suuri kysymys arktiselle tutkimukselle on, miten kauan menee, ennen kuin uusi normaali saadaan palautettua.

Arktinen neuvosto julkaisi vastikään tutkimuksen koronaviruksen vaikutuksista arktisella alueella. Pandemialla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia julkiseen terveydenhuoltoon ja alueen yhteiskuntiin, joten neuvosto totesi, että on tärkeää miettiä, miten se voi vaikuttaa neuvoston työhön ja tehtävänantoon. Neuvosto korosti tiedon jakamisen ja tiedonkeruun kaltaisten toimintojen tärkeyttä, tartuntatautien seurantaa ja arviointia, yleisen tietoisuuden lisäämiskampanjoita ja vastaavia. Arktisten yhteisöjen ainutlaatuista haavoittuvuutta ja resilienssin lähteitä esittelevä tutkimus ehdottaa strategioita, joiden avulla voisimme ”rakentaa parempaa”; kuten paikallisten ympäristöystävällisten työpaikkojen luomista ja kestäviä rakenteita, varojen suuntaamista paikallistalouksiin, sekä luottamista luontoon perustuviin, ilmastonmuutokseen sopeutuviin ratkaisuihin.

Tulevaisuutta on tietysti vaikeaa ennustaa. Nyt olemme välitilassa ja odotamme, tuleeko toista aaltoa vai ei. Yksi asia on varma: me kaikki toivomme, että pian olisi turvallista palata vähän vähemmän rajoittaviin toimiin. Valitettavasti saatamme joutua vielä odottamaan rokotetta. Vasta sen jälkeen voimme järjestää niitä kansainvälisiä konferensseja ja seminaareja, joita tarvitsemme, ja palata tekemään kriittisen tärkeää kenttätutkimusta eri puolilla arktista aluetta.

Timo Koivurova
tutkimusprofessori, johtaja
Arktinen keskus

Englannin kielinen teksti on julkaistu WWF Magazine No. 3 2020 lehdessä


Comments

Add comment

No comments