Arktisen keskuksen ja Aalto-yliopiston yhteinen kesäkoulu yhdistää tiedettä ja taidetta
9.6.2011 10:33
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen koordinoima Arktis-tohtoriohjelma ja Aalto-yliopiston koordinoima Muotoilun yhteydet -tohtoriohjelma järjestävät ensimmäistä kertaa yhteisen kansainvälisen kesäkoulun, joka pidetään 13.–16.6.2011 Pyhätunturilla.
Kesäkoulu kokoaa molempien tohtoriohjelmien jatko-opiskelijoita Lapin
yliopiston Keropirtille pohtimaan monitieteisyyttä, käsitteitä ja
käsitteellistämistä paitsi tieteiden näkökulmista myös luovia ja
visuaalisia työtapoja hyödyntäen.
Tavoitteena on, että kesäkoulun aikana tohtorikouluttavat kiteyttävät
omaan tutkimukseensa liittyviä keskeisiä käsitteitä ja hahmottavat
työnsä viitekehystä. Kesäkoulussa harjoitetaan niin tieteidenvälistä
vuoropuhelua kuin tieteen ja taiteen välistäkin vuorovaikutusta.
Tohtoriohjelmia yhdistää monitieteisyyden lisäksi kiinnostus
ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ja ympäristökysymyksiin sekä
yhteiskunnalliseen osallistumiseen, päätöksentekoon ja hyvinvointiin
pohjoisilla alueilla ja globaalisti. Molemmat ohjelmat kuuluvat Suomen
Akatemian ja opetus- ja kulttuuriministeriön tukemiin valtakunnallisiin
tohtoriohjelmiin.
Kesäkoulun ohjelmaan kuuluu esitelmiä, työpajatyöskentelyä ja
vierailukäyntejä. Kesäkoulun aikana osallistujat tutustuvat pohjoiseen
luontoon, kulttuuriin ja elämäntapaan Pyhä-Luoston kansallispuistossa,
Suvannon kylässä, Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä.
Kesäkouluun osallistuu noin 20 jatko-opiskelijaa, joista puolet on
ulkomaalaisia ja tulee Englannista, Etelä-Koreasta, Hollannista,
Intiasta, Iranista, Kiinasta, Puolasta, Saksasta ja Venezuelasta.
Kesäkoulun luennoitsijoina ja vastuuopettajina toimivat TT Maarit Mäkelä
Aalto-yliopistosta, professori Kari Kuutti Oulun yliopistosta ja FT
Päivi Soppela Arktisesta keskuksesta Lapin yliopistosta.
Lisätietoja:
Erikoistutkija Päivi Soppela, paivi.soppela(at)ulapland.fi, p. 0400 138 805
Arktis-tohtoriohjelma
TT Maarit Mäkelä, maarit.makela(at)aalto.fi, p. 050 372 2168
Muotoilun yhteydet -tohtoriohjelma
|