ArCticles - Arctic Centre Papers

Arktisuuden puuttuva osa

Markku Heikkilä

Markku Heikkilä
26.9.2018

Lokakuun toisella viikolla arktisten maiden ympäristöministerit kokoontuvat Arktikum-talossa Rovaniemellä. Edellisen kerran ympäristöministerit olivat koolla Rovaniemellä kesäkuussa 1991, ja se merkitsi nykyisen kansainvälisen arktisen yhteistyön alkua.

Suomen aloitteesta syntynyt arktinen ympäristöyhteistyö eli Rovaniemi-prosessi, jolla nimellä se aikanaan tunnettiin, synnytti ne rakenteet, joiden varaan laajempi Arktinen neuvosto sittemmin perustettiin. Tällä hetkellä Suomi on siinä puheenjohtaja.

Voi huoletta sanoa, että Rovaniemi-prosessi oli viime vuosikymmenten merkittävimpiä kansainvälisiä avauksia Suomessa. Usein jotain uutta laitetaan liikkeelle hyvin näyttävästi, mutta todellinen merkitys hiipuu matkan varrella. Arktisen aloitteen kehitys oli päinvastainen. Se ei syntyessään välttämättä näyttänyt kovin merkittävältä, mutta matkan varrella tapahtui muutos.

Lokakuinen ympäristöministerien kokous on vain sivunäytös varsinaiselle tapahtumalle, joka täyttää Rovaniemen kokoustilat. Arktisen luonnon monimuotoisuuteen keskittyvän biodiversiteettikonferenssin kohtaama mielenkiinto on ylittänyt järjestäjien kaikki odotukset. Järjestäjänä on CAFF, yksi niistä Arktisen neuvoston työryhmistä, jotka saivat syntynsä Rovaniemi-prosessin tuloksena.

Ilman Arktisen neuvoston rakenteita ei presidentti Sauli Niinistö myöskään voisi ajaa ajatustaan arktisesta huippukokouksesta Suomessa ensi keväänä. Jos se toteutuu, ympyrä tavallaan sulkeutuu. Suomen alkuperäisestä arktisesta aloitteesta puhuttiin aikanaan ympäristö-Etykinä, muistellen 1970-luvun huippukokousta Helsingissä. Jos suurvaltajohtajia saadaan koolle puhumaan arktisesta ympäristöstä, tämä vertaus tulee todelliseksi.

Aikanaan Suomen arktisen aloitteen sysäsi liikkeelle pääsihteeri Mihail Gorbatshovin Murmanskissa lokakuussa 1987 pitämä puhe. Se vilisi arktisen yhteistyön ajatuksia, jotka aiemmin kylmän sodan aikana eivät tulleet kuuloonkaan. Siinä sivussa hän tuli maininneeksi myös ulkoministeri Kalevi Sorsan nimeltä.

Olivat syyt ja seuraukset mitä tahansa, Suomi lähti tämän jälkeen liikkeelle ja onnistui myymään kaikille arktisille maille ajatuksen ryhtyä keskustelemaan valtioiden välisestä ympäristöön keskittyvästä yhteistyöstä arktisella alueella. Ajatus kuulostaa nyt itsestään selvältä, mutta sitä se ei aikanaan suinkaan ollut.

Tämän myötä rakenteet olivat olemassa ja paikallaan, kun kansainvälinen mielenkiinto arktisuutta kohtaan alkoi ottaa jättiharppauksia. Niitä hedelmiä Suomi nyt arktisena puheenjohtajana poimii.

Rovaniemi-prosessi ei jäänyt Suomen ainoaksi pohjoiseksi aloitteeksi. Silloisen pääministeri Paavo Lipposen 1997 Rovaniemellä lanseeraama Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus oli asia, johon Suomi vuosikaudet latasi paljon paukkuja. Pohjoinen ulottuvuus on edelleenkin olemassa, vaikka se on arktisuuteen verrattuna jäänyt paljon vähemmälle huomiolle. Onnistunut Arktinen yliopisto taas ei ollut Suomen idea, mutta Suomi on merkittävästi mahdollistanut sen toimintaa ja kehitystä.

On myös asioita, jotka ovat jääneet toteutumatta koska aika ei ole ollut kypsä, kuten 1990-luvun lopulla esitetty ajatus transatlanttisesta arktisesta talousfoorumista ja joidenkin vuosien takainen aloite EU:n arktisesta informaatiokeskuksesta Rovaniemelle. Molempiin kylläkin liittyy asioita, jotka myöhemmin ovat jossain toisessa muodossa toteutuneet.

Alkuperäiskansat ovat arktisissa kuvioissa hyvin mukana, kuten kuuluukin. Valtioiden kesken, tieteessä ja tutkimuksessa asiat toimivat ja talouselämällä on oma fooruminsa. Alueiden, kaupunkien ja asukkaiden oma rooli on arktisen yhteistyön puuttuva palanen.

Kun Suomi 2000-luvun alussa oli edellisen kerran Arktisen neuvoston vetäjänä, puhuttiin paljon siitä, kuinka turvata alueiden rooli arktisessa yhteistyössä. Tuo puhe on hiipunut. Tarkoitukseen aikanaan ajateltu Pohjoinen foorumi (Northern Forum) ehti pitkälti menettää tämän merkityksen, vaikka nyt esimerkiksi Lappi on siihen liittynyt takaisin. Inarissa juuri kokoontuneet arktiset parlamentit tuovat alueilta valittuja edustajia yhteen, mikä on arvokasta.

Silti arktisen alueen noin neljän miljoonan asukkaan enemmistöllä ei ole kunnon väylää olla mukana asioissa, jotka heitä koskevat. Voisiko täältä suunnasta löytyä tilaa seuraavalle suomalaiselle arktiselle aloitteelle, sillä mahdollisen huippukokouksen jälkeen ei ylätasolla enää ole kortteja kääntämättä? Ja voisiko aloite tulla muualta kuin pääkaupungista? Toimivan muodon keksiminen siihen ei ole helppoa, mutta sen jälkeen olisivat kaikki arktiset palikat koossa, ja monet niistä Suomen tai suomalaisten ansiosta.

Markku Heikkilä
Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö

Kolumni on julkaistu alun perin sanomalehti Kalevassa 26.9.2018.

  

All ArCticles >>

 Back to ArCticles frontpage >>
   
Our website uses cookies, read more. By continuing to browse the site, you are agreeing to our use of cookies. [I Agree]
OK